Lahden takana neuvoo: 7 vinkkiä, miten teet laivamatkan Viroon sujuvammaksi

Sen verran paljon on tullut yhdeksän vuoden aikana Suomen ja Viron välisillä laivoilla suhattua, että minut saisi laivaristeilylle vain korvasta vääntämällä. Kaksikin tuntia Helsingin ja Tallinnan välillä voi tuntua aika pitkältä, pidemmistä yhteyksistä puhumattakaan.

Vuosien aikana on kertynyt rutiinia siihen, miten selvitä meriköröttelystä hengissä. Kerää tästä muutama ammattilaisvinkki ja -tosiasia matkantekoa helpottamaan.

VINKKI 1: Minimoi jonotus, kohta a: käytä check-inissä automaatteja

Jos tulet laivalle ilman autoa eikä matkavaraukseesi liity mitään kummallista, terminaalien check in -automaatit ovat tosi käteviä. Jos sinulla on laivayhtiön kanta-asiakaskortti, voit höylätä sitä automaatissa ja kone suoltaa sinulle maihinnousukortit. Sama onnistuu myös vaikkapa varausnumerolla tai muistaakseni myös varauksen qr-koodilla.

VINKKI 2: Minimoi jonotus, kohta b: älä mene samasta portista kuin kaikki muutkin 

Ihmiset käyttäytyvät aina ja kaikkialla lammaslauman tavoin. Jos terminaalissa on vierekkäin viisi porttia, joiden läpi pääsee maihinnousukortilla varsinaiselle odotusalueelle, kaikki jonottavat yhdelle portille. No kun kaikki muutkin. Aarghh!

Kurvaa tyynesti jonon hänniltä mille tahansa neljästä tyhjästä portista, mene niistä läpi ja kuuntele, kun lammaslaumasta kuuluu töllistelyä: ”ai noikin portit on käytössä?!”

VINKKI 3: Netti ei toimi 

Ehkä näkyvin muutos laivamatkailussa yhdeksän vuoden aikana on se, että 2008 vain harvalla oli mukanaan läppäri tai että kännykkää olisi tuijotettu koko matkaa.

Nythän tämä asia on mullistunut täysin. Ympäri laivaa lojuu väkeä, joka tekee (tai yrittää tehdä) töitä tai katsoo omalta koneelta leffaa. Laivaan rynnitään pistokepaikat silmissä kiiluen.

Tämä tosiasia on laivayhtiöillä varmasti tiedossa. Siihen nähden en aivan ymmärrä, miten ihmeessä laivojen tarjoamat nettiyhteydet voivat olla niin umpisurkeat. Monesti yritykset tehdä napakka puolitoistatuntinen hommia samalla kun lapset heiluvat leikkipaikalla on kaatunut siihen, kun netti vain ei pyöri. Kysyisivät neuvoa vaikka Onnibusilta, jonka netti pelaa aina.

Joten varaudu siihen, että nettiyhteyttä ei ole.

VINKKI 4: Portaat vetävät aina paremmin 

Laivassa hissillä liikkuminen on minusta maailman turhinta hommaa. Kannelta kuusi kannelle seitsemän pääset kymmenellä porrasaskeleella. Turha siinä on hissin ovella kiroilla ja miettiä, miksi Otis jumittaa autokannella.

VINKKI 5: Kun Tallink, valitse Burger King

Uusi laivaruokailumaailma aukesi, kun Tallinkin Starille ja sittemmin myös Megastarille tuli Burger King. Vihdoinkin jotakin tuoretta ja raikasta (sic!) sapuskaa! BK:n eväät voittavat Tallinkin entiset ns. hampurilaiset 1 000 – 0.

Ole kärppänä jo terminaalissa ennen laivan lähtöä. Jos näyttää siltä, että laivalle on tulossa kouluikäisten urheilujoukkueita, BK:ssa on heti jono. Mikäli olet tosi nälkäinen, syöksy siis hampurilaisen perään nopeasti.

VINKKI 6: Väistele känniääliöitä

Känniääliöt välttää parhaiten etsimällä istumapaikan lasten leikkipaikan läheisyydestä. Tässä olen ammattilainen, ja vasta nyt, kun lapset alkavat kumpikin olla kouluiässä, olen tajunnut, että myös Tallinnan-laivoissa on pubi ja karaoke. Minä olen katsellut vuosikaudet pallomerta ja Ville Viikinki -show’ta ja jatkan samaa rataa edelleen. Meluisaa, mutta inhimillisempää kuin Vieläkö on villihevosia.

Terminaaleissa kannattaa väistellä känniääliöitä erityisesti liukuportaissa. Jos näet, että känniääliö kiskoo jesarilla kokoon kyhättyä kaljakärryä kohti liukuportaita, odota ihan rauhassa omaa vuoroasi. Muuten voit saada päällesi selälleen kaatuvan sammaltavan suomalaisuroon ja seitsemän laatikkoa Saku Kuldia.

VINKKI 7: Tajua, kummalla puolella laivaa olet 

Autokansi voi tuntua kryptiseltä paikalta. Ymmärrä laivaan tullessa, ajoitko sisään keulasta vai perästä ja hahmota sen jälkeen, jääkö auto parkkiin menosuuntaan katsottuna laivan rungon oikealle vai vasemmalle puolelle.

Seuraava vaihe on painaa mieleen sen oven numero ja/tai kirjain, josta siirtyy autokannelta portaikkoon.

Kun tämän muistaa ja malttaa tehdä, säästyy laivan satamaan tullessa paniikkisäntäilyltä rekkojen välissä. Kyllä se auto siellä on. Kukaan ei ole voinut sitä varastaa. Se vain luultavasti on juuri toisella puolella kuin mistä tulit.

Mainokset

Lahden takana luettua: Unelmahommissa 

Salamatkustaja-blogi on kuulunut vuosikausia suosikkeihini. Ei voi mitään: ulkosuomalainen seuraa mielellään toisen ulkosuomalaisen meininkejä, ja Satu Rämö kirjoittaa elämästä Islannissa tosi mielenkiintoisesti.

Kun Rämön blogista selvisi, että hän on yhdessä Lähiömutsi-blogin (jota taas en ole lukenut koskaan) Hanne Valtarin kanssa tekemässä kirjaa, oli selvä, että tämän luen. Unelmahommissa ilmestyi keväällä 2017.

 

Kirjan kannessa ovat rouvat kirjailijat itse. 

 

Kirjan alaotsikko on Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.

Tässä kohden voisi jo pyöritellä silmiään ja todeta, että helppo siellä on nuorten naisten huudella blogiensa takana jotakin siitä, miten elämässä muka voisi valita, tykkääkö työstään vai ei. Ojankaivuuseen sieltä!

Mutta avainsana onkin tee. Unelmahommat harvemmin tupsahtavat nenän eteen. Tai kai niinkin voi käydä – onnittelut niille, jotka ovat sen kokeneet.

Rämö ja Valtari näyttävät omien ja toisten esimerkkien avulla, että unelmatyön voi tosiaan tehdä. Kun selvittää itselleen, mitä tosissaan haluaa (mikä on ehkä vaikein ja raadollisin osio, koska pitää pystyä olemaan itselleen armottoman rehellinen), voi alkaa käytännön toimenpiteisiin tavoitteen saavuttamiseksi.

Kaikille omien töihin liittyvien haaveittensa ja toiveittensa kanssa haahuileville kirja sopii mainiosti. Unelmahommissa on nopealukuinen ja sitä voi halutessaan lukea vähän sieltä täältä. Aivan varmasti kirja antaa rohkeutta ja ajatusnyrjähdyksiä sellaiselle, joka on melkein löytänyt oman juttunsa, mutta kaipaa vielä viimeistä tuuppausta.

Unelmahommissa on samalla niin 2010-lukulainen: kirjan syntyä ja ilmestymisvaihetta on voinut seurata tekijöittensä sosiaalisen median kanavissa. Opuksen aihepiirit liikkuvat sellaisessa työnteon maailmassa, jota muutama vuosikymmen sitten ei ehkä olisi osannut kuvitellakaan. Ja aina, aina, haastattelut on tehty kahvilassa latte-kupin ääressä, kuten minusta suomalaisissa naistenlehdissä nykyään usein on.