Jokaisella kai istuu joskus jokin demoni, örkki, mörkö tai huutelija olkapäällä, joka sanoo, että äläs nyt vain pidä ääntä itsestäsi. Luulevat pian, että pidät itteäs jonain.
Olen blogannut käytännössä aina anonyyminä. No, tutut tietysti ovat tietäneet, kuka lahden takana kirjoittaa. Mutta on tuntunut aina todella vaivaannuttavalta ajatukselta, että tekisin tätä omalla nimelläni. Koska demonit ovat sanoneet, että enhän mä nyt mikään oikea kirjoittaja ole. Ja entä jos kirjoitan jotain tosi tyhmää!
Mutta jos nyt uuden vuosikymmenen ja keski-iän kunniaksi toteaisin, että whatthehell, tässä ollaan ihan omana itsenä vain. Minä kuitenkin elätän lapseni sanoilla ja jonkinlaista kokemusta on jo kertynyt kirjainten asettelusta peräkkäin. Bloggaaminen on sitä paitsi niin hauskaa ja opettavaista puuhaa, että ei jaksaisi jännätä, millaisella persoonalla täällä esiinnyn. Koska en halua esiintyä tai esittää. Olen oppinut sen, että kun on kaikissa tilanteissa – niin verkossa kuin livenäkin – omana itsenään, niin homma on aika helppoa.
Joten moro vain, maailma. Silja täällä tuottaa lisäkohinaa verkkoon.
Lahden takana 