Olin asunut jo vuosikausia Virossa ja käyttänyt viron kieltä monenlaisissa tilanteissa varsin sujuvasti, mutta silti vastasin ”englanti”, jos minulta kysyttiin, mikä on vahvin vieras kieleni.
Jossain vaiheessa aloin miettiä, että aika vahvahan tämä virokin on, koska käytän sitä työssä ja arjessa jatkuvasti ja englantia vain harvoin. Mutta silti automaattisesti takaraivo sanoi, että enkku on vankin.
Mutta eihän asia ole ollut niin enää aikoihin. Tuntuu, että tänään lopullisesti tajusin asian (itähämäläinen = hiiiiidas).
Pyörittelin erästä työtarjousta varten tekstiä, joka oli edessäni viroksi ja englanniksi. Yhtäkkiä havahduin. Ymmärrän totta kai kumpaakin, mutta katseeni ja ajatteluni kääntyi koko ajan automaattisemmin viron kielen suuntaan.
Tajusin, että ymmärrän vironkielisestä tekstistä hurjan paljon englantia paremmin kaikki sävyt, painotukset ja tyylikeinot. Vironkielisestä tekstistä tiedän heti täsmälleen, miten jokin kielikuva kannattaisi suomeksi sanoa. Tai jos en löydä saman tien oikeaa vastinetta, osaan kuitenkin vaivatta kuvailla, mikä fiilis kielikuvassa on.
Tunnetta on valtavan hankala selittää. Kaksi samansisältöistä tekstiä, mutta toisen kanssa minulla on yhteinen rytmi ja toisen kanssa ei. Toinen hengittää kanssani, toinen ei. Ihan sama kuin jonkun ihmisen kanssa. Kumpikin on mukava ja ystävällinen eikä varsinaisesti ole mitään ongelmaa kummankaan kanssa. Mutta toisen kanssa vain kulkee paremmin.
Mietin, miksi olen niin pitkään tuupannut sivuun ajatuksen siitä, että viro voisi olla vahvin vieras kieleni.
Luultavasti yksi syy on se, että en ole juurikaan opiskellut viroa opettajajohtoisesti. Minussa taitaa asua syvällä ajatus siitä, että en voi ”oikeasti” osata kieltä, jos en ole tankannut sitä vuosikausia kielikurssilla tai koulussa. Huijarisyndroomasta morjes!
Toinen syy on ehkä se, että Virossa asumiseeni on aina liittynyt tunne väliaikaisuudesta (tähän läheiset naurahtavat, että 12 vuotta onkin tosi väliaikaista), jolloin olen kai ajautunut ajattelemaan, että kielitaitokin on vain tällaista väliaikaiseen käyttöön tarkoitettua. No, olen hoitanut viroksi muun muassa synnytyksen ja perunkirjoituksen, joten melko pysyviä kielen tasoja on tullut käsiteltyä.
Joten jatkossa sanon, että viro on vahvin vieras kieleni. Se on kyllä hauskaa! En olisi ikinä voinut arvata, että näinkin voi elämässä käydä.
Mutta vaikka mitä tekisin, en taatusti ikinä opi kunnolla esimerkiksi viron ilmansuuntia (edel on lounas ja lõuna on etelä, no mitvit!!!), lukusanojen taivutusta ja s-kirjaimen oikeaoppista liudennusta. Kaksikielisiksi kasvaneet lapseni saavat jatkossakin hävetä äitiään julkisilla paikoilla.
Lahden takana 