Tämän olen oppinut haastattelemisesta

***Tämän postauksen olen tehnyt alkuvuodesta 2020, mutta se oli jäänyt julkaisematta. Julkaisen siis nyt. Väliäkö tuolla, sillä aihe on ajaton.***

Olen tehnyt ensimmäiset varsinaiset lehtihaastatteluni vuonna 2003. Vähitellen tunnen, että olen oppinut siitä perusasioita.

Ennen kaikkea tajuan, miten valtavasti on vielä oppimista. Mikään ei anna päivästä toiseen niin karua palautetta omasta työstä kuin omien haastattelunauhojen kuunteleminen.

Tähän mennessä olen oppinut muun muassa seuraavaa:

Valmistaudu

Haastatteluun pitää aina valmistautua. Erittäin harvinaisia ovat haastattelutilanteet, joihin lähtisin lennosta, mutta toki siihenkin pitää olla valmis.

Perustiedot haastateltavasta pitää olla selvänä ja edes muutama kysymys etukäteen mietittynä. Joskus mietin 2–3 kysymystä, joskus 20–30. Riippuu hurjasti haastattelusta.

Merkitsen vihkooni (mieluusti A5-kokoinen kierrevihko, kierteet yläreunassa) kysymysten summittaisen esittämisjärjestyksen. Lisäksi merkitsen kysymykset, mitkä ainakin pitää kysyä, vaikkei mitään muuta ehtisi tai jostain syystä voisi.

Mietin etukäteen päässäni, mikä määrä asiaa minulla pitää haastattelun lopuksi olla, jotta voin olla turvallisin mielin, että saan jutun kasaan. Toisaalta tämän ajatustyön voi jättää poiskin, sillä kokemus on tuonut sen tuntuman, että tiedän hyvin, missä kohden haastattelua minulla on jo riittävästi sisältöä jutun tekemiseen.

Kun kysymykset ja järjestys ovat paperilla, voin unohtaa ne. Kun tiedän, että suunnitelma on turvallisesti mukana, kokemus antaa improvisoinnin varmuuden. Eikä koskaan tarvitse jännittää, mitä pitikään kysyä, koska tiedän aina, että vihkosta voin katsoa.

Auta haastateltavaa rentoutumaan

Haastateltavan kanssa rupatellaan ensin niitä näitä. Päivitellään säätä tai liikenneruuhkia. Joidenkin kanssa riittää pari lausetta, joidenkin kanssa huomaa, että juttu alkaa luistaa vasta sitten, kun haastattelu on jo loppumaisillaan. Se on luonnollista: ihmiseen tutustuminen vie aikaa, puolin ja toisin.

Ennen kaikkea on tehtävä toimittajan rooli sopivan nöyräksi. Muistutan itseäni aina siitä, että haastateltavaa lähes poikkeuksetta jännittää enemmän kuin minua, joten tärkeintä on tehdä haastateltavan olo turvalliseksi. Olen haastattelutilanteessa kiinnostumassa ihmisestä ja hänen tarinastaan, en nolaamassa.

Joo, ymmärrän hyvin, että kaikissa haastattelutilanteissa ei suinkaan olla näin leppoisissa tunnelmissa. Mutta vaikka kuinka olisin kaivamassa haastateltavalta hankalaa tietoa, kaikkea helpottaa, kun tilanteessa ollaan ihminen ihmiselle.

Kuuntele

Haastattelussa kuunnellaan ihmistä. Vaikka kuinka tekisi mieli lähteä höpisemään kivan haastateltavan kanssa, että joo, tolleen mäkin ajattelen ja kuules kun minäkin näin saman asian, niin pitää antaa olla. Haastateltavassa aistii fiiliksen laskun silmänräpäyksen puolikkaassa, jos toimittaja alkaa kertoa itsestään.

On kuunneltava huolellisesti ja myötäiltävä oikein. Myötäilyllä en tarkoita sitä, että olisi jatkuvasti jees-naisena samaa mieltä, vaan sitä kaikkea kahden ihmisen kommunikoinnissa tapahtuvaa, joka vie keskustelua eteenpäin.

Haastattelunauhoja kuunnellessa olen tajunnut, että  ynähdykset, naurahdukset ja nyökytykset pitää ajoittaa oikein. Olen kipeästi oppinut, että väärällä hetkellä ajoitettu murahdukseni voi keskeyttää haastateltavan ajattelun, vaikka se ei missään tapauksessa ollut tarkoitukseni. Jopa liian intensiivinen nyökyttely voi vaikuttaa haastateltavan puherytmiin.

Haastattelussa toimii siis parhaiten lapseni lakoninen tokaisu minulle: ”Äiti, kaikille olisi parempi, jos vain olisit hiljaa.”

Älä ole amatööri, muista perusasiat!

Kaikkein tärkein, joka itsestäänselvyydessään meinaa välillä unohtua: tiedä tarkalleen, missä ja mihin kellonaikaan tapaat haastateltavasi. Ammattilainen ottaa etukäteen selville, missä kohtaamispaikka on, jos ei entuudestaan tiedä ja varmistaa, onko lähellä pysäköintipaikkaa, jos tulee autolla.

Ammattilainen myös huolehtii, että haastateltavan puhelinnumero on tallessa ja että omassa puhelimessa on akkua. Mikään ei ole älyttömämpää kuin sekoilla jonkin väärän oven takana ja tajuta, että ei voi edes soittaa. Ei, en puhu kaverin puolesta, vaan ihan vahvasta omasta kokemuksesta. Mutta kummasti oppii.

Ja luonnollisesti pitää huolehtia, että mukana on riittävästi toimivia kyniä (aina lyijykyniä!), muistivihko tai -vihkoja, nauhuri, akkulaturi ja/tai akkupankki. On täysin varma, että jos kyniä on yksi, se hajoaa ja jos akkupankkia ei ole, kännykän akku tyhjentyy maagisesti viidessä sekunnissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s