Lahden takana neuvoo: 7 vinkkiä, miten teet laivamatkan Viroon sujuvammaksi

Sen verran paljon on tullut yhdeksän vuoden aikana Suomen ja Viron välisillä laivoilla suhattua, että minut saisi laivaristeilylle vain korvasta vääntämällä. Kaksikin tuntia Helsingin ja Tallinnan välillä voi tuntua aika pitkältä, pidemmistä yhteyksistä puhumattakaan.

Vuosien aikana on kertynyt rutiinia siihen, miten selvitä meriköröttelystä hengissä. Kerää tästä muutama ammattilaisvinkki ja -tosiasia matkantekoa helpottamaan.

VINKKI 1: Minimoi jonotus, kohta a: käytä check-inissä automaatteja

Jos tulet laivalle ilman autoa eikä matkavaraukseesi liity mitään kummallista, terminaalien check in -automaatit ovat tosi käteviä. Jos sinulla on laivayhtiön kanta-asiakaskortti, voit höylätä sitä automaatissa ja kone suoltaa sinulle maihinnousukortit. Sama onnistuu myös vaikkapa varausnumerolla tai muistaakseni myös varauksen qr-koodilla.

VINKKI 2: Minimoi jonotus, kohta b: älä mene samasta portista kuin kaikki muutkin 

Ihmiset käyttäytyvät aina ja kaikkialla lammaslauman tavoin. Jos terminaalissa on vierekkäin viisi porttia, joiden läpi pääsee maihinnousukortilla varsinaiselle odotusalueelle, kaikki jonottavat yhdelle portille. No kun kaikki muutkin. Aarghh!

Kurvaa tyynesti jonon hänniltä mille tahansa neljästä tyhjästä portista, mene niistä läpi ja kuuntele, kun lammaslaumasta kuuluu töllistelyä: ”ai noikin portit on käytössä?!”

VINKKI 3: Netti ei toimi 

Ehkä näkyvin muutos laivamatkailussa yhdeksän vuoden aikana on se, että 2008 vain harvalla oli mukanaan läppäri tai että kännykkää olisi tuijotettu koko matkaa.

Nythän tämä asia on mullistunut täysin. Ympäri laivaa lojuu väkeä, joka tekee (tai yrittää tehdä) töitä tai katsoo omalta koneelta leffaa. Laivaan rynnitään pistokepaikat silmissä kiiluen.

Tämä tosiasia on laivayhtiöillä varmasti tiedossa. Siihen nähden en aivan ymmärrä, miten ihmeessä laivojen tarjoamat nettiyhteydet voivat olla niin umpisurkeat. Monesti yritykset tehdä napakka puolitoistatuntinen hommia samalla kun lapset heiluvat leikkipaikalla on kaatunut siihen, kun netti vain ei pyöri. Kysyisivät neuvoa vaikka Onnibusilta, jonka netti pelaa aina.

Joten varaudu siihen, että nettiyhteyttä ei ole.

VINKKI 4: Portaat vetävät aina paremmin 

Laivassa hissillä liikkuminen on minusta maailman turhinta hommaa. Kannelta kuusi kannelle seitsemän pääset kymmenellä porrasaskeleella. Turha siinä on hissin ovella kiroilla ja miettiä, miksi Otis jumittaa autokannella.

VINKKI 5: Kun Tallink, valitse Burger King

Uusi laivaruokailumaailma aukesi, kun Tallinkin Starille ja sittemmin myös Megastarille tuli Burger King. Vihdoinkin jotakin tuoretta ja raikasta (sic!) sapuskaa! BK:n eväät voittavat Tallinkin entiset ns. hampurilaiset 1 000 – 0.

Ole kärppänä jo terminaalissa ennen laivan lähtöä. Jos näyttää siltä, että laivalle on tulossa kouluikäisten urheilujoukkueita, BK:ssa on heti jono. Mikäli olet tosi nälkäinen, syöksy siis hampurilaisen perään nopeasti.

VINKKI 6: Väistele känniääliöitä

Känniääliöt välttää parhaiten etsimällä istumapaikan lasten leikkipaikan läheisyydestä. Tässä olen ammattilainen, ja vasta nyt, kun lapset alkavat kumpikin olla kouluiässä, olen tajunnut, että myös Tallinnan-laivoissa on pubi ja karaoke. Minä olen katsellut vuosikaudet pallomerta ja Ville Viikinki -show’ta ja jatkan samaa rataa edelleen. Meluisaa, mutta inhimillisempää kuin Vieläkö on villihevosia.

Terminaaleissa kannattaa väistellä känniääliöitä erityisesti liukuportaissa. Jos näet, että känniääliö kiskoo jesarilla kokoon kyhättyä kaljakärryä kohti liukuportaita, odota ihan rauhassa omaa vuoroasi. Muuten voit saada päällesi selälleen kaatuvan sammaltavan suomalaisuroon ja seitsemän laatikkoa Saku Kuldia.

VINKKI 7: Tajua, kummalla puolella laivaa olet 

Autokansi voi tuntua kryptiseltä paikalta. Ymmärrä laivaan tullessa, ajoitko sisään keulasta vai perästä ja hahmota sen jälkeen, jääkö auto parkkiin menosuuntaan katsottuna laivan rungon oikealle vai vasemmalle puolelle.

Seuraava vaihe on painaa mieleen sen oven numero ja/tai kirjain, josta siirtyy autokannelta portaikkoon.

Kun tämän muistaa ja malttaa tehdä, säästyy laivan satamaan tullessa paniikkisäntäilyltä rekkojen välissä. Kyllä se auto siellä on. Kukaan ei ole voinut sitä varastaa. Se vain luultavasti on juuri toisella puolella kuin mistä tulit.

Mainokset

Lahden takana luettua: Unelmahommissa 

Salamatkustaja-blogi on kuulunut vuosikausia suosikkeihini. Ei voi mitään: ulkosuomalainen seuraa mielellään toisen ulkosuomalaisen meininkejä, ja Satu Rämö kirjoittaa elämästä Islannissa tosi mielenkiintoisesti.

Kun Rämön blogista selvisi, että hän on yhdessä Lähiömutsi-blogin (jota taas en ole lukenut koskaan) Hanne Valtarin kanssa tekemässä kirjaa, oli selvä, että tämän luen. Unelmahommissa ilmestyi keväällä 2017.

 

Kirjan kannessa ovat rouvat kirjailijat itse. 

 

Kirjan alaotsikko on Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.

Tässä kohden voisi jo pyöritellä silmiään ja todeta, että helppo siellä on nuorten naisten huudella blogiensa takana jotakin siitä, miten elämässä muka voisi valita, tykkääkö työstään vai ei. Ojankaivuuseen sieltä!

Mutta avainsana onkin tee. Unelmahommat harvemmin tupsahtavat nenän eteen. Tai kai niinkin voi käydä – onnittelut niille, jotka ovat sen kokeneet.

Rämö ja Valtari näyttävät omien ja toisten esimerkkien avulla, että unelmatyön voi tosiaan tehdä. Kun selvittää itselleen, mitä tosissaan haluaa (mikä on ehkä vaikein ja raadollisin osio, koska pitää pystyä olemaan itselleen armottoman rehellinen), voi alkaa käytännön toimenpiteisiin tavoitteen saavuttamiseksi.

Kaikille omien töihin liittyvien haaveittensa ja toiveittensa kanssa haahuileville kirja sopii mainiosti. Unelmahommissa on nopealukuinen ja sitä voi halutessaan lukea vähän sieltä täältä. Aivan varmasti kirja antaa rohkeutta ja ajatusnyrjähdyksiä sellaiselle, joka on melkein löytänyt oman juttunsa, mutta kaipaa vielä viimeistä tuuppausta.

Unelmahommissa on samalla niin 2010-lukulainen: kirjan syntyä ja ilmestymisvaihetta on voinut seurata tekijöittensä sosiaalisen median kanavissa. Opuksen aihepiirit liikkuvat sellaisessa työnteon maailmassa, jota muutama vuosikymmen sitten ei ehkä olisi osannut kuvitellakaan. Ja aina, aina, haastattelut on tehty kahvilassa latte-kupin ääressä, kuten minusta suomalaisissa naistenlehdissä nykyään usein on.

Avoin kirje herra/rouva Toille

Arvoisa hra/rva Toi,

olen havainnut, että viime aikoina olette tullut vahvasti mukaan perheemme elämään. Aiemmin olen kuullut Teistä vain satunnaisesti, nyt lähes päivittäin.

”Toi alotti!”

”Toi se oli!”

”Emmä sitä tehnyt, se oli Toi!”

”Toi kiusaa!”

Olen hämmästynyt siitä, miten huomaamatta ja sujuvasti saavutte erilaisiin tilanteisiin. Muistutatte minua kovasti Joku Muusta, joka käy usein esimerkiksi työpaikoilla. Joku Muuhan on uskomaton tekijä – aina valmis tarttumaan sellaisiin asioihin, joita varsinaiset työntekijät eivät tee.

Joku Muu yleensä tuo jonkinlaista rauhaa tilanteeseen. Olen kuitenkin valitettavasti kiinnittänyt huomiota siihen, että Teidän, hra/rouva Toi, saapumisenne aiheuttaa perheessämme äänenvoimakkuuden nousua, tökkimistä ja joskus myös holtitonta parkusyöksyä luokseni.

Toivon, että voisitte vähentää vierailuja perheessämme. Arvostan kyllä aktiivista otettanne ja sitä, miten saatte toiset ilmaisemaan itseään vahvasti. Mutta selviäisimme vähemmälläkin.

Arvoisa hra/rva Toi. Juhannus tulee. Grillatkaa pari makkaraa. Soudelkaa. Tehkää vihta ja saunokaa huolellisesti. Me täällä pärjäämme kyllä kolmestaan.

 

Pakrin majakka

Hups, toukokuulle tapahtui jotakin ja yhtäkkiä on keskikesä.

Työporukan kanssa teimme eilen retken Tallinnasta länteen, Paldiskin kaupungin suuntaan. Itse kaupungissa emme olleet, vaan ajoimme siitä ohi Pakrin niemeen ja siellä sijaitsevalle Pakrin majakalle.

Pakrin niemeen on rakennettu majakka ensimmäistä kertaa jo vuonna 1724. Nykyinen majakka on vuodelta 1890. Sitä on remontoitu 2000-luvun alussa ja vasta viime vuodesta alkaen se on avattu vierailijoillekin.


Pakrin majakka on Viron korkein, 52 metriä. Kierreportaita on käveltäväksi aivan riittävästi: 275 askelmaa.


Majakasta on – yllätys, yllätys – komeat maisemat joka suuntaan. Paldiskin tuulimyllyt pyörivät vieressä ja Väike Pakrin ja Suur Pakrin saaret näkee hyvin.


Majakan luona ei ole suurempia palveluita. Lipunmyyntikioskista saa jäätelöä, kupin kahvia ja matkamuistoja.

Majakan vieressä on tietenkin merenranta, mutta hiekkabiitsiä on turha odottaa. Majakka sijaitsee jyrkällä törmärannikolla (niin kuin Viron rannikot usein ovat).

Kuvia keväästä

Lapset taluttivat äitinsä tänään puistoretkille. Illan ulkoilulla tuli vastaan tällaista.

Muuntajakopin seinässä Kadriorgin puistossa on hyvin Viroa kuvaava graffiti. 

Politsei aed eli Poliisien puutarha on minusta kenties kivoin keskusta-alueen puisto. Siellä puutkin kasvavat kukkaruukuista.

Jaan Poska on merkittävä virolainen valtiomies, joka mm. allekirjoitti Tarton rauhansopimuksen vuonna 1920. Hän sai alkuvuodesta patsaan Kadriorgin puiston joutsenlammen rantaan.

Jos istuskelee Poliisien puistossa, voi laskea takamuksensa penkille, josta näkee kapellimestari Eri Klasin lapsuuskodin, Raua-kadun koulun sekä Klasin ensimmäisen työpaikan, Radiotalon.

 

 

Karhunlaukka-kokkailuja

Varma kevään merkki Virossa on toreille ja kadunvarsille ilmestyvät karhunlaukkanippujen myyjät.

Juu, en minäkään ollut koskaan karhunlaukasta kuullut. Pitkään ihmettelin, mitä ihmeen vihreitä lehtiä niin monessa paikassa myydään.

Nyt olen vähitellen oppinut, että karhunlaukka (viroksi karulauk ja latinaksi Allium ursinum) on valkosipulin sukulaiskasvi, jota virolaiset käyttävät ruuanlaitossa vaikka mihin. Suomessa tähän kasviin ei juuri törmää, sillä sitä kasvaa vain Ahvenanmaalla ja joissakin satunnaisissa Lounais-Suomen paikoissa.

Karhunlaukan lehtiä voi kuivata, pakastaa, niitä voi laittaa salaattiin ja varmaan lettutaikinan sisäänkin. Niin kuin nyt vaikka pinaattia.

Minä näin jossakin virolaislehdessä karhunlaukka-peston reseptin ja päätin kokeilla. Kahdeksan Viron-vuoteni aikana en ollut vielä tätä kasvia maistanut saati missään ruuanlaitossa kokeillut, joten nyt oli tosiaan aika.

FullSizeRender (3)

Blogivalokuvaamisen huippuhetkiä: vihreä mössö tähmäisessä astiassa. Kivana kontrastivärinä taikinakaavin. 

Mössäsin sauvasekoittimella tahnaksi nipun karhunlaukkaa, pari kourallista paahdettuja manteleita, parmesan-raastetta ja oliiviöljyä.

Tuli sairaan hyvää! Tahna maistuu oikeastaan valkosipulilta, mutta ei kuitenkaan liian voimakkaasti. Laitoin voileivälle ja söin pihvin höystönä. Toimi kaikessa.

Siisteintä karhunlaukassa on se, että sekä Suomen että Viron rannoille kasvi on ilmeisesti tullut joskus viikinkien mukana. Merimiehet ovat torjuneet hurjasti c-vitamiinia sisältävän kasvin avulla keripukkia.

Valpuria Virossa

Lapsi halusi äsken jätesäkin, jotta voi askarrella itselleen noitapuvun. Selvähän se: vappu on tulossa.

Suomalainen vappuiloittelu ei näy Virossa mitenkään. Olen virolaisilta ystäviltä kuullut, että erityisesti Viron maaseudulla poltellaan pieniä vappukokkoja, joka sopii siinäkin mielessä hyvin ajankohtaan, että pihoja siivoillaan talven jälkeen kesäkuntoon. Tallinnan katukuvassa vappu ei näy lainkaan. Enpä satu nyt muistamaan, onko viime vuosina esimerkiksi Prisman valikoimissa ollut jo simaa (koska en taaskaan saanut tehtyä sitä itse…) Suomalaiset kauppaketjut vähitellen tuovat suomalaisten juhlapyhien herkkuja tällekin puolen lahtea.

Vaikka elämän kirjaa nakertaa koi, niin ylioppilaslakkimme jälkeen jää ja hiven lyyrassa kiiltää kultaa. 


Mutta serpentiiniä ja ilmapalloja saa ympäri vuoden, joten kaipa tässä vähän kotia koristellaan. Vappuhuiskatkin löytyvät varastosta. Jos vielä riehaannun paistamaan munkkeja, niin saadaan tenavien kanssa vapputunnelmaa. Ehkä harhailen taloyhtiön pihalla yo-lakki päässä, levitän piknik-vilttini tuohon kotinurmikolle ja herätän pahennusta.

Ja lapsonen, hän voi tulla piknikille noitapuvussaan. Valpurinpäivänä kun noidat kaiketi ovat liikkeellä. Näin ainakin tapahtui tänään päiväkodissa. Joten sulassa sovussa tässä keräillään juhlapäivän perinteitä sieltä ja täältä. Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö!