Lahden takana luettua: Unelmahommissa 

Salamatkustaja-blogi on kuulunut vuosikausia suosikkeihini. Ei voi mitään: ulkosuomalainen seuraa mielellään toisen ulkosuomalaisen meininkejä, ja Satu Rämö kirjoittaa elämästä Islannissa tosi mielenkiintoisesti.

Kun Rämön blogista selvisi, että hän on yhdessä Lähiömutsi-blogin (jota taas en ole lukenut koskaan) Hanne Valtarin kanssa tekemässä kirjaa, oli selvä, että tämän luen. Unelmahommissa ilmestyi keväällä 2017.

 

Kirjan kannessa ovat rouvat kirjailijat itse. 

 

Kirjan alaotsikko on Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.

Tässä kohden voisi jo pyöritellä silmiään ja todeta, että helppo siellä on nuorten naisten huudella blogiensa takana jotakin siitä, miten elämässä muka voisi valita, tykkääkö työstään vai ei. Ojankaivuuseen sieltä!

Mutta avainsana onkin tee. Unelmahommat harvemmin tupsahtavat nenän eteen. Tai kai niinkin voi käydä – onnittelut niille, jotka ovat sen kokeneet.

Rämö ja Valtari näyttävät omien ja toisten esimerkkien avulla, että unelmatyön voi tosiaan tehdä. Kun selvittää itselleen, mitä tosissaan haluaa (mikä on ehkä vaikein ja raadollisin osio, koska pitää pystyä olemaan itselleen armottoman rehellinen), voi alkaa käytännön toimenpiteisiin tavoitteen saavuttamiseksi.

Kaikille omien töihin liittyvien haaveittensa ja toiveittensa kanssa haahuileville kirja sopii mainiosti. Unelmahommissa on nopealukuinen ja sitä voi halutessaan lukea vähän sieltä täältä. Aivan varmasti kirja antaa rohkeutta ja ajatusnyrjähdyksiä sellaiselle, joka on melkein löytänyt oman juttunsa, mutta kaipaa vielä viimeistä tuuppausta.

Unelmahommissa on samalla niin 2010-lukulainen: kirjan syntyä ja ilmestymisvaihetta on voinut seurata tekijöittensä sosiaalisen median kanavissa. Opuksen aihepiirit liikkuvat sellaisessa työnteon maailmassa, jota muutama vuosikymmen sitten ei ehkä olisi osannut kuvitellakaan. Ja aina, aina, haastattelut on tehty kahvilassa latte-kupin ääressä, kuten minusta suomalaisissa naistenlehdissä nykyään usein on.

Mainokset

Lahden takana luettua: Ainoat todelliset asiat

Saanko nyt jotain henkistyneen, keski-ikää lähestyvän lukijanaisen pisteitä? En muista, että olisin aiemmin lukenut Merete Mazzarellan kirjoja, kun on tuntunut, että ne käsittelevät aina vanhenemista tai jotain muuta tosi syvää, mutta nyt tuli lukaistua tällainen. 

Ainoat todelliset asiat on alaotsikkonsa mukaisesti sekalaisia otteita vuodesta Mazzarellan elämässä. Kirja ei ole juonellinen romaani, vaan ajatuksia ja pohdintoja työstä, rakkaudesta, häpeästä, syyllisyydentunnosta ja kyllä – vanhenemisesta.

Kyllähän Mazzarella on todella taitava kirjoittaja ja ilmiöiden tarkkailija. Tekstistä näkyy kilometrien päähän, kuinka valtavan lukenut ja monipuolisesti asioista ajatteleva hän on. Kadehdittavan reippaasti hän elää täysin omannäköistään elämää. Joten tottahan kirja antoi paljon kaikenlaista ajateltavaa ja sai huomaamaan asioita.

Kirja oli varsin nopealukuinen, mutta toisaalta tämäntyyppistä kirjallisuutta ei kovin pitkään jaksaisikaan. Yhden ihmisen ”teinkö nyt väärin vai oikein” -pohdinnan lukemiseen riittää vallan hyvin hieman yli 200 sivua.

Lauantailukemisto

Lauantaiaamujen kaava alkaa olla varsin vakiintunut. Pitkä aamiainen ja kirja.  

Lumessa menee musta viiva, ei punainen.

 

Koska minun ammatissani ihminen lukee vain kaunokirjallisuuden klassikoita (muahhhaha), on tällä hetkellä työn alla Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi. Hienoa settiä, suosittelen. Vaikka fiktiivinen teos onkin, kirja antaa silti hyvää perspektiiviä siihen, millaisissa lutikansyömissä oloissa Suomessa on vielä hetki sitten eletty. 

Järjettömän tyylikäs kansi on Rymy-Eetu-sarjakuvan luojan Erkki Tantun käsialaa, näemmä. Kyllä kansikuvituksissa ennen oli paremmin, sanon minä.