Mikä Tallinnassa on muuttunut 13 vuodessa?

Ostin eilen kaupasta valmiiksi marinoitua broilerinfileetä. Ostos sai minut nostalgiseksi. Aloin muistella, mikä Virossa ja ennen kaikkea Tallinnassa on muuttunut sinä aikana, kun olen täällä asunut.

Aloin käydä säännöllisesti Virossa syksyllä 2007. Pysyvästi koti siirtyi Tallinnaan huhtikuussa 2008.

Vaikka Viron kehityksen ehkä hurjavauhtisimmat 1990- ja 2000-luvun alun vuodet olivat siinä kohden menneet, on pian 13 vuoden aikana kaikenlaista ehtinyt muuttua. Myös ne broilerinfileet.

Muuttuneita asioita olisi tietysti loputtomasti. Tässä vain yksi valikoima.

Valo

Muistan talvelta 2007–2008 Tallinnan kovin hämäränä kaupunkina. Verrattuna silloiseen kotikaupunkiini Suomessa Tallinnan katuvalaistus tuntui aika onnettomalta.

Koska kaikkeen tottuu pikkuhiljaa, en edes osaa nyt sanoa, millainen Tallinnan katuvalaistus on verrattuna suomalaiskaupunkeihin. Mutta varmasti täällä on valoisampaa nyt kuin loppuvuodesta 2007.

Tallinnan laulukenttä ja siellä oleva laulukaari olivat tietysti jo vuonna 2007. Laulukaaren kattorakenteet on sittemmin uudistettu ja koko laulukentän aluesta on tullut aina avoin ulkoilualue. Kuva on otettu 21.11.2020.

Varmasti täällä on valoisampaa kuin vuonna 2007.

Laivat

Alkuaikoina matkustin melko usein Nordic Jet Linen katamaraanilla. Se oli se, mihin sai myös auton mukaan. Linda Linen katamaraanikin liikkui. Yhtä kaikki – inhosin katamaraaneja, koska olen niin heikkovatsainen, että pienikin keinutus saa minut vihreäksi. Katamaraaneissa sitä oli runsaasti tarjolla. Kumpaakaan näistä firmasta ei ole enää.

Jos jokin laivoista on minulle nostalginen, niin se on Tallinkin Superstar-alus, jolla taitoin perheineni varsinaisen muuttomatkan Suomesta Viroon. Muistan vieläkin, missä kohden laivaa itkin kahden kuukauden ikäinen esikoinen sylissäni, kun kaikki uusi jännitti niin paljon.

Superstarilla olen myös matkustanut lasteni isän hautajaisiin.

Raitiovaunut

Tallinnan raitiovaunukalusto uudistuu pikkuhiljaa. Osa ratikoista on silti edelleen samoja tsekkoslovakialaisia luottopakkeja, joihin on lähes mahdotonta päästä lastenvaunujen kanssa. No onhan niissä tunnelmaa! Hankala kuvitella, että ne menisivät koskaan rikki.

Olen monesti sanonut, että jos minun pitäisi valita minulle tärkein Tallinnan ääni, niin se olisi ratikan kirskunta siinä kohdassa Kadriorgia, jossa linja kääntyy Poska-kadulta takaisin kaupunkia kohti Narva maanteelle.

Silti on mahtavaa, että ratikoista suuri osa on jo matalalattiaisia moderneja kulkupelejä. Kyyti on niillä todella miellyttävää.

Ai niin, lipunpurijat! Tallinnaan tullessamme olivat vielä käytössä joukkoliikenteen paperiset matkaliput. Pieni lipuke työnnettiin kulkuneuvoon astuessa laitteeseen, joka teki siihen reiän.

Nämä ”lipunpurijat” ovat nekin muisto vain, ja nykyisin joukkoliikenteessä vilautetaan sulavamuotoiselle kortinlukijalle omaa matkakorttia. Eikä tallinnalaisen tarvitse edes lippua ostaa, sillä kaupungissa kirjoilla olevalle joukkoliikenne on ilmaista.

Vanhankaupungin suurin muutos kuluneen 13 vuoden aikana lienee tapahtunut tänä vuonna. Kun koronavirusepidemia hiljensi matkailun, Vanhankaupungin kadut ja kujat ovat olleet kovin hiljaisia. Olen varovaisen toiveikas sen suhteen, että ehkä tämä ravistelu tarvittiin, jotta alue ei lopullisesti muuttuisi epätodelliseksi turistikuplaksi.

Vanhakaupunki on muuttunut eniten kenties juuri kuluvana vuonna.

Sataman seutu ja Telliskivi

Rotermannin kortteli, Reidi-tie, D-terminaalin ympäristö, Nautica-keskus, Kadriorgin suunnan Russalka-patsaan ympäristö – no jestas, mikä muutos!

Tallinnan keskustan ja sataman välillä ei oikein ollut vuonna 2007 minkäänlaista yhteyttä. Esimerkiksi Rotermannin kortteli oli kummallista pimeää rakennusryteikköä. Nyt se nivoo ydinkeskustan ja sataman yhteen.

Russalka-patsaan luota keskustaan päin oli 2007 muutamia kerrostaloja ja heinikkoista rantamaisemaa, jossa koiran kanssa lenkkeillessä saattoi törmätä puskan takaa tupsahtavaan puliukkoon.

Nyt siellä on viime vuonna avattu Reidi-tie, joka sujuvoitti tieliikennettä satamaan ja avasi samalla todella hienosti rannan kävellen ja pyöräillen liikkuville. Kuuluin niihin, jotka olivat huolissaan, miten yhteys rantaan uuden autotien myötä katoaa. Se huoli katosi hetkessä kun näki, miten hieno Reidi-tiestä tuli ja miten nopeasti ihmiset löysivät sen.

Telliskiven alueella taisi olla vuonna 2007 jo ravintola F-Hoone (en ole varma), mutta muuta sitten ei ollutkaan. Nyt seudusta on tullut niin übercool teollista ja modernia yhdistelevää Tallinnaa, että se melkein naurattaa.

Ihmisten kirjo

Tallinnaan muuttaessamme täällä ei ollut ihonväriltään tummia ihmisiä. Ei kerta kaikkiaan ollut. Tallinna ja koko Viro oli valkoisten virolaisten yhteiskunta.

Se konkretisoitui minulle silmänräpäyksessä Heathrow’n lentokentällä alkuvuodesta 2011, kun lapseni näki turbaanipäisen lentokenttätyöntekijän ja huudahti vilpittömästi: ”Äiti, tuo mies on musta!” Lapseni ei kolmen ensimmäisen elinvuotensa aikana ollut nähnyt muita kuin valkoisia ihmisiä.

Pikkuhiljaa Tallinnan katukuvaan on alkanut tulla eri kansallisuuksia ja sanoisin, että viimeisen 3–4 vuoden aikana erityisen nopeasti.

Broilerinfilee

Entä se alussa mainittu broilerinfilee?

Tämäkin on vahva muistikuva aivan Viroon muuttamisen alkuajoilta: menin kauppaan etsimään marinoituja broilerinfileesuikaleita (no kuinka valmisruoka-suomalainen voi olla!?)

Ei niitä ollut.

Aluksi olin virolaisen ruokavalikoiman suhteen hieman hölmistynyt, kunnes tajusin: tämähän on aika hienoa. Kaikkea ei ole vielä pyöritelty marinadissa. Ihmiset laittavat ruokaa käsittelemättömistä raaka-aineista. Saan itse päättää, miltä ruokani maistuu.

Siksi olin muutamia vuosia sitten melkein pettynyt, kun tajusin, että kauppojen valikoimiin oli tullut ensimmäisiä marinoituja broilerifileitä. Nyt niitä alkaa olla jo aika paljon. Samoin kevyttuotteita sekä laktoosittomia tuotteita, joita kumpiakaan ei vuonna 2007 ollut lainkaan.

Vähitellen olen kehittänyt mielessäni marinoitu broilerinfilee -indeksin. Se kertoo yhteiskunnan länsimaistumisesta.

Vaikka indeksi on Virossa noussut, rohkenen väittää, että täällä edelleen syödään vähemmän käsiteltyä ruokaa kuin Suomessa.

Advertisement

Lahden takana neuvoo: 7 vinkkiä, miten teet laivamatkan Viroon sujuvammaksi

Sen verran paljon on tullut yhdeksän vuoden aikana Suomen ja Viron välisillä laivoilla suhattua, että minut saisi laivaristeilylle vain korvasta vääntämällä. Kaksikin tuntia Helsingin ja Tallinnan välillä voi tuntua aika pitkältä, pidemmistä yhteyksistä puhumattakaan.

Vuosien aikana on kertynyt rutiinia siihen, miten selvitä meriköröttelystä hengissä. Kerää tästä muutama ammattilaisvinkki ja -tosiasia matkantekoa helpottamaan.

VINKKI 1: Minimoi jonotus, kohta a: käytä check-inissä automaatteja

Jos tulet laivalle ilman autoa eikä matkavaraukseesi liity mitään kummallista, terminaalien check in -automaatit ovat tosi käteviä. Jos sinulla on laivayhtiön kanta-asiakaskortti, voit höylätä sitä automaatissa ja kone suoltaa sinulle maihinnousukortit. Sama onnistuu myös vaikkapa varausnumerolla tai muistaakseni myös varauksen qr-koodilla.

VINKKI 2: Minimoi jonotus, kohta b: älä mene samasta portista kuin kaikki muutkin 

Ihmiset käyttäytyvät aina ja kaikkialla lammaslauman tavoin. Jos terminaalissa on vierekkäin viisi porttia, joiden läpi pääsee maihinnousukortilla varsinaiselle odotusalueelle, kaikki jonottavat yhdelle portille. No kun kaikki muutkin. Aarghh!

Kurvaa tyynesti jonon hänniltä mille tahansa neljästä tyhjästä portista, mene niistä läpi ja kuuntele, kun lammaslaumasta kuuluu töllistelyä: ”ai noikin portit on käytössä?!”

VINKKI 3: Netti ei toimi 

Ehkä näkyvin muutos laivamatkailussa yhdeksän vuoden aikana on se, että 2008 vain harvalla oli mukanaan läppäri tai että kännykkää olisi tuijotettu koko matkaa.

Nythän tämä asia on mullistunut täysin. Ympäri laivaa lojuu väkeä, joka tekee (tai yrittää tehdä) töitä tai katsoo omalta koneelta leffaa. Laivaan rynnitään pistokepaikat silmissä kiiluen.

Tämä tosiasia on laivayhtiöillä varmasti tiedossa. Siihen nähden en aivan ymmärrä, miten ihmeessä laivojen tarjoamat nettiyhteydet voivat olla niin umpisurkeat. Monesti yritykset tehdä napakka puolitoistatuntinen hommia samalla kun lapset heiluvat leikkipaikalla on kaatunut siihen, kun netti vain ei pyöri. Kysyisivät neuvoa vaikka Onnibusilta, jonka netti pelaa aina.

Joten varaudu siihen, että nettiyhteyttä ei ole.

VINKKI 4: Portaat vetävät aina paremmin 

Laivassa hissillä liikkuminen on minusta maailman turhinta hommaa. Kannelta kuusi kannelle seitsemän pääset kymmenellä porrasaskeleella. Turha siinä on hissin ovella kiroilla ja miettiä, miksi Otis jumittaa autokannella.

VINKKI 5: Kun Tallink, valitse Burger King

Uusi laivaruokailumaailma aukesi, kun Tallinkin Starille ja sittemmin myös Megastarille tuli Burger King. Vihdoinkin jotakin tuoretta ja raikasta (sic!) sapuskaa! BK:n eväät voittavat Tallinkin entiset ns. hampurilaiset 1 000 – 0.

Ole kärppänä jo terminaalissa ennen laivan lähtöä. Jos näyttää siltä, että laivalle on tulossa kouluikäisten urheilujoukkueita, BK:ssa on heti jono. Mikäli olet tosi nälkäinen, syöksy siis hampurilaisen perään nopeasti.

VINKKI 6: Väistele känniääliöitä

Känniääliöt välttää parhaiten etsimällä istumapaikan lasten leikkipaikan läheisyydestä. Tässä olen ammattilainen, ja vasta nyt, kun lapset alkavat kumpikin olla kouluiässä, olen tajunnut, että myös Tallinnan-laivoissa on pubi ja karaoke. Minä olen katsellut vuosikaudet pallomerta ja Ville Viikinki -show’ta ja jatkan samaa rataa edelleen. Meluisaa, mutta inhimillisempää kuin Vieläkö on villihevosia.

Terminaaleissa kannattaa väistellä känniääliöitä erityisesti liukuportaissa. Jos näet, että känniääliö kiskoo jesarilla kokoon kyhättyä kaljakärryä kohti liukuportaita, odota ihan rauhassa omaa vuoroasi. Muuten voit saada päällesi selälleen kaatuvan sammaltavan suomalaisuroon ja seitsemän laatikkoa Saku Kuldia.

VINKKI 7: Tajua, kummalla puolella laivaa olet 

Autokansi voi tuntua kryptiseltä paikalta. Ymmärrä laivaan tullessa, ajoitko sisään keulasta vai perästä ja hahmota sen jälkeen, jääkö auto parkkiin menosuuntaan katsottuna laivan rungon oikealle vai vasemmalle puolelle.

Seuraava vaihe on painaa mieleen sen oven numero ja/tai kirjain, josta siirtyy autokannelta portaikkoon.

Kun tämän muistaa ja malttaa tehdä, säästyy laivan satamaan tullessa paniikkisäntäilyltä rekkojen välissä. Kyllä se auto siellä on. Kukaan ei ole voinut sitä varastaa. Se vain luultavasti on juuri toisella puolella kuin mistä tulit.