The meaning of syksy

Tallinnan talvi on sään puolesta yleensä aika kamala, mutta nämä syksyt!

Jos vuosi 2020 on muutoin ollut universumin puujalkavitsien jämävarastosta, niin ainakin syyssää on hemmotellut. Lokakuuhan oli hämmästyttävän kaunis ja Tallinna on saanut kellotella kivassa auringonpaisteessa ja väriloistossa.

Minulle, kuusikoiden, männiköiden ja koivikoiden, kasvatille tämä jalopuiden värikirjon ylenpalttisuus ja päähän kopsahtelevien tammenterhojen (ja aina niin kivuliaiden kastanjapähkinöiden!) äänet ovat edelleen jotenkin eksoottisia.

Mutta loppuu väri-iloittelu tältäkin vuodelta. Tänä aamuna lähdimme lapsen kanssa liikkeelle heti seitsemän jälkeen ennen kuin lehtipuhaltimet olivat ehtineet herätä. Puut olivat kai päättäneet viime yönä yhteistuumin pudottaa lehtensä. Kahlasimme aamuhämärässä nilkkoja myöten keltaisissa lehdissä. Tenava potkiskeli niitä onnellisena. ”Lehtien potkiminen is the meaning of syksy!” hän hihkui höpöenglannillaan. Me agrees.

Aamuista

Ikääntymisen tajuaa vaikkapa siitä, että erilaisten asioiden tekeminen aamulla ei ole vain huono vitsi. Kun parikymppisenä sunnuntaiaamuisin nukkuminen puolille päivin oli perusmenoa, nyt se oikein ei luonnistu enää. Sen sijaan voi käydä vaikka aamukävelyllä.

Ja se on hyvä se! Silloin ei ohita esimerkiksi tällaisia kevättalven aamuja, jolloin voi kävellä kotoaan rantaan, tassutella lähikahvilaan ja ostaa kahvin ja istua muki kourassa rannan penkillä tuijottelemassa tyynelle Itämerelle laivoja katsellen.

Keski-ikä, you rule.

Maisemista

Virolaiset törmärannikot ovat hienoja, mutta niin pelottavia! Humps vain näköalapaikan parkkialueen vieressä on kymmenien metrien pystysuora pudotus.

Tämän kuvan maisemiin, Türisaluun, on Tallinnan keskustasta puolen tunnin ajomatka.

(Testaan tällä postauksella panoraamakuvan liittämistä kännykästä. Saas nähdä, toimiiko.)