Virolaiset törmärannikot ovat hienoja, mutta niin pelottavia! Humps vain näköalapaikan parkkialueen vieressä on kymmenien metrien pystysuora pudotus.
Tämän kuvan maisemiin, Türisaluun, on Tallinnan keskustasta puolen tunnin ajomatka.
(Testaan tällä postauksella panoraamakuvan liittämistä kännykästä. Saas nähdä, toimiiko.)
Talvilomaviikko on Virossakin päättymässä. Koska minun lomani ei osu samaan aikaan jälkikasvun vapaiden kanssa, ei pitkiä lomajaksoja voi ajatella.
Mutta onneksi Viro on siitä kätevä, että tunnissakin pääsee toisiin maisemiin ja rentoon oloon.
Lähdimme lauantaina aamupäivällä Tallinnasta Rakvereen. Sinne ajaa tunnin ja vartin. Rakvere on leppoisa pikkukaupunki, jossa on oikein hyvä kylpylä ja muutama nähtävyys. En viettäisi paikan päällä viikkoa, mutta viikonloppu menee kivasti. Rakveressa ei ole säilynyt kovin paljon vanhaa puutalokaupunkimaisemaa, mutta kuvan Pikk-kadulla sitä voi vielä aistia. Katu kunnostettiin viime vuoden aikana ja voin kuvitella, että ensi kesänä siellä on varmaan mukavasti kesätunnelmaa.
Lumettoman talven jälkeen meitä tervehti talviloman päätteeksi, niin, talvi! Meitä moikkasi myös tämä söpö Rakveren linnan aasi, joka laidunsi linnan ulkopuolella. Nuorimmaisella oli suuria vaikeuksia irrottautua leppoisan olion luota. Parvekkeellamme ei tälläkään kertaa ollut tilaa nelijalkaiselle.
Linnahan on komea kuin mikä. Olemme käyneet siellä sen verran monta kertaa, että sisälle emme menneet ja muutenkin reissun pääasia oli keskittyä kylpylässä kellumiseen ja loiskimiseen. Mutta hieman sentään ulkoiltiin linnan ympärillä. Harmi, että ei tullut pulkkaa mukaan, sillä vallihautaan olisi saanut hyvät vauhdit!
Illallisen jälkeen tsekattiin vielä linnan iltavalaistus. Oikein tunnelmallista ja komeaa.
Paluumatkalla tänään pistäydyttiin ensimmäistä kertaa monien suosittelemassa Viitna Kõrts (”Viitnan krouvi”) -tienvarsiravintolassa. Varaukseton suositus tälle, jos hakee autenttista virolaista ravintolaelämystä! Olihan melkoinen paikka: vanhassa trahteerin rakennuksessa on peräti kaksi eri ravintolaa, seisovan pöydän puoli sekä à la carte -puoli. Kurkkasimme kumpiinkin ja päätimme kokeilla sapuskaa oikein ruokalistalta pöytiin tarjoiltuna. Pihalla olisi ollut erikseen vielä pieni Viitna Kebab -kioski.
Krouvin ruokasali on valtava (oli myös siellä buffan puolella, jonne vain kurkkasimme), pöydät jykevät, vanhat maataloustyökalut koristavat seiniä, himmelit ja kuivatut kalat roikkuvat katosta ja ruoka on rehtiä ja tuhtia. Kasvissyöjät ja vegaanit älkööt vaivautuko: hapankermaa ja pekonia oli aika lailla kaikessa. Kuvassa alkuruokasettimme, eli friteerattuja juustopalloja sekä valkosipulileipiä. Kummassakin on, tietenkin, mukana kulhollinen hapankermaa dippikastikkeeksi.
Pääruokana seurueellamme meni pelmenejä, mulgipuder-puuroa (siitä lisää joskus myöhemmin) ja kermaista kanaa. Nälkä ei ole alkuiltapäivän jälkeen ollut ja huomenna haisen varmasti pahalle.
Hyvä reissu. Keho ja mieli lepäsivät!
Linja-autossa kohtuullisen iäkäs herra kertasi puhelimeen aamun episodiaan. Hän oli kaatunut liukkaalla ja lyönyt päänsä. Yhtään ei ollut voinut aavistaa, että pihalla olisi niin liukasta. Onneksi oli ollut paksu pipo päässä, joten pahemmin ei ollut käynyt.
Ja sieltähän se tuli: ”Onneksi kukaan ei nähnyt.”
Virolaiset ja suomalaiset ovat tässä(kin) asiassa liikuttavan samanlaisia.
Bussinkuljettaja jutteli matkustajalle tiistaiaamun vuorolla Pärnuun:
”Olen ollut 27 vuotta bussinkuljettaja, mutta nyt olen miettinyt vaihtavani ammattia. Ennen otin mummot kyytiin, tiesin kaikki, mitä on tapahtunut ja kuka on syönyt mitäkin. Nykyisin ollaan niin kauhean kireitä. Kaikki vain rapistelevat (tietokoneitaan) eikä kukaan puhu mitään. Typerää, eikö?”
Sama kuljettaja kiersi ennen lähtöä linja-auton läpi: ”Käyn katsomassa, ketä voin kehua.” Kuski tarkasti, ketkä olivat jo laittaneet turvavyön kiinni ennen hänen muistutustaan.
Lisää näitä!
EDIT: Tämä postaus on julkaistu helmikuussa 2020, vaikka postauksen päivämäärä muuta näyttää. Olin tuolloin aloittanut postauksen teon, mutta näköjään oli jäänyt kesken ja julkaisematta. Kuvat ovat siis keväältä 2019.
*******
Vuoden 2019 aikana Saarenmaasta tuli lopullisesti yksi ehdottomia lempipaikkojani Virossa. En tiedä, mikä saaressa niin kolahti, mutta jotenkin paikan henki vain tuntuu omalta. Ja voi hyvä tavaton, kuinka kaunista siellä on!
Tämän postauksen kuvat ovat Saarenmaan pääkaupungista Kuressaaresta ja lauttamatkalta saarelle, mutta saarihan on tietysti paljon muutakin kuin vain suurin kaupunkinsa. Koetanpa jossain vaiheessa kirjoitella lisää.
Näitä kuvia katsellessa mietin, että Saarenmaalla on ihan oma valonsakin. Suurella saarella taivaskin on avara.
Manner-Virosta Saarenmaalle mennään yhteysaluksella (lentääkin kyllä voi). Alus tuo ensin Muhun saarelle, josta vie pengertie Saarenmaalle.
Yksi Kuressaaren kaupunkikaivoista.
Saaremaa Veski -ravintolan pyöräparkki. Pyörä on erinomainen kulkupeli saarella, jossa etäisyydet ovat lyhyitä eikä mäkiä oikeastaan ole.
Saarenmaan voimamies Suur Tõll ja vaimonsa Piret askeltavat Kuressaaren rannassa.
Kuressaaren linna ympäristöineen on todella hieno. Linnassa olevan museon kiertämiseen kuluu aikaa. Ehdottomasti kannattaa käydä muurin päällä ihailemassa maisemia.
Ja vielä söpömpi kaivo!
Näinkin voi katukyltin ripustaa.
Manner-Virosta Saarenmaalle (tai siis ensin Muhun saarelle) vievät lautat ovat uusia ja moderneja. Sisällä on siistit kahvilat ja oleskelualueet sekä lasten leikkipaikka.
Sen verran paljon on tullut yhdeksän vuoden aikana Suomen ja Viron välisillä laivoilla suhattua, että minut saisi laivaristeilylle vain korvasta vääntämällä. Kaksikin tuntia Helsingin ja Tallinnan välillä voi tuntua aika pitkältä, pidemmistä yhteyksistä puhumattakaan.
Vuosien aikana on kertynyt rutiinia siihen, miten selvitä meriköröttelystä hengissä. Kerää tästä muutama ammattilaisvinkki ja -tosiasia matkantekoa helpottamaan.
VINKKI 1: Minimoi jonotus, kohta a: käytä check-inissä automaatteja
Jos tulet laivalle ilman autoa eikä matkavaraukseesi liity mitään kummallista, terminaalien check in -automaatit ovat tosi käteviä. Jos sinulla on laivayhtiön kanta-asiakaskortti, voit höylätä sitä automaatissa ja kone suoltaa sinulle maihinnousukortit. Sama onnistuu myös vaikkapa varausnumerolla tai muistaakseni myös varauksen qr-koodilla.
VINKKI 2: Minimoi jonotus, kohta b: älä mene samasta portista kuin kaikki muutkin
Ihmiset käyttäytyvät aina ja kaikkialla lammaslauman tavoin. Jos terminaalissa on vierekkäin viisi porttia, joiden läpi pääsee maihinnousukortilla varsinaiselle odotusalueelle, kaikki jonottavat yhdelle portille. No kun kaikki muutkin. Aarghh!
Kurvaa tyynesti jonon hänniltä mille tahansa neljästä tyhjästä portista, mene niistä läpi ja kuuntele, kun lammaslaumasta kuuluu töllistelyä: ”ai noikin portit on käytössä?!”
VINKKI 3: Netti ei toimi
Ehkä näkyvin muutos laivamatkailussa yhdeksän vuoden aikana on se, että 2008 vain harvalla oli mukanaan läppäri tai että kännykkää olisi tuijotettu koko matkaa.
Nythän tämä asia on mullistunut täysin. Ympäri laivaa lojuu väkeä, joka tekee (tai yrittää tehdä) töitä tai katsoo omalta koneelta leffaa. Laivaan rynnitään pistokepaikat silmissä kiiluen.
Tämä tosiasia on laivayhtiöillä varmasti tiedossa. Siihen nähden en aivan ymmärrä, miten ihmeessä laivojen tarjoamat nettiyhteydet voivat olla niin umpisurkeat. Monesti yritykset tehdä napakka puolitoistatuntinen hommia samalla kun lapset heiluvat leikkipaikalla on kaatunut siihen, kun netti vain ei pyöri. Kysyisivät neuvoa vaikka Onnibusilta, jonka netti pelaa aina.
Joten varaudu siihen, että nettiyhteyttä ei ole.
VINKKI 4: Portaat vetävät aina paremmin
Laivassa hissillä liikkuminen on minusta maailman turhinta hommaa. Kannelta kuusi kannelle seitsemän pääset kymmenellä porrasaskeleella. Turha siinä on hissin ovella kiroilla ja miettiä, miksi Otis jumittaa autokannella.
VINKKI 5: Kun Tallink, valitse Burger King
Uusi laivaruokailumaailma aukesi, kun Tallinkin Starille ja sittemmin myös Megastarille tuli Burger King. Vihdoinkin jotakin tuoretta ja raikasta (sic!) sapuskaa! BK:n eväät voittavat Tallinkin entiset ns. hampurilaiset 1 000 – 0.
Ole kärppänä jo terminaalissa ennen laivan lähtöä. Jos näyttää siltä, että laivalle on tulossa kouluikäisten urheilujoukkueita, BK:ssa on heti jono. Mikäli olet tosi nälkäinen, syöksy siis hampurilaisen perään nopeasti.
VINKKI 6: Väistele känniääliöitä
Känniääliöt välttää parhaiten etsimällä istumapaikan lasten leikkipaikan läheisyydestä. Tässä olen ammattilainen, ja vasta nyt, kun lapset alkavat kumpikin olla kouluiässä, olen tajunnut, että myös Tallinnan-laivoissa on pubi ja karaoke. Minä olen katsellut vuosikaudet pallomerta ja Ville Viikinki -show’ta ja jatkan samaa rataa edelleen. Meluisaa, mutta inhimillisempää kuin Vieläkö on villihevosia.
Terminaaleissa kannattaa väistellä känniääliöitä erityisesti liukuportaissa. Jos näet, että känniääliö kiskoo jesarilla kokoon kyhättyä kaljakärryä kohti liukuportaita, odota ihan rauhassa omaa vuoroasi. Muuten voit saada päällesi selälleen kaatuvan sammaltavan suomalaisuroon ja seitsemän laatikkoa Saku Kuldia.
VINKKI 7: Tajua, kummalla puolella laivaa olet
Autokansi voi tuntua kryptiseltä paikalta. Ymmärrä laivaan tullessa, ajoitko sisään keulasta vai perästä ja hahmota sen jälkeen, jääkö auto parkkiin menosuuntaan katsottuna laivan rungon oikealle vai vasemmalle puolelle.
Seuraava vaihe on painaa mieleen sen oven numero ja/tai kirjain, josta siirtyy autokannelta portaikkoon.
Kun tämän muistaa ja malttaa tehdä, säästyy laivan satamaan tullessa paniikkisäntäilyltä rekkojen välissä. Kyllä se auto siellä on. Kukaan ei ole voinut sitä varastaa. Se vain luultavasti on juuri toisella puolella kuin mistä tulit.
Naapurikunta Viimsin puolelle avattiin viime vuoden puolella vesipuisto. Kylpylöitähän täällä päin on monenlaisia, mutta selvästi vesiriehuntaan ja liukumäkiin keskittyvää paikkaa ei niinkään.
Meiltä oli paikka vielä lasten kanssa testaamatta, ja kun sunnuntai-iltapäivä osoittautui tyhjäksi, keräsin hyvä äiti -pisteitä ilmoittamalla tenaville, että voisimme lähteä vesipuistoon. Riemunkiljuntaahan siitä seurasi, ja syliin syöksyi lapsia, jotka ilmoittivat, että olen maailman paras äiti.
Eikö olekin valtavan houkutteleva kuva vesipuiston parkkipaikasta ja jäisestä takapihasta?
Atlantis H2O Aquapark -vesipuisto (siis mikä nimi!?) on Tallinnan keskustasta suunnilleen vartin ajomatkan päässä. Pääkaupungista pääsee bussilla aivan vesikeskuksen viereen.
Kätevä kohde siis Tallinnan-kävijälle, mutta voi hyvä tavaton mitä lysti maksaa: sunnuntaina pääsylippu kahdelta lapselta ja minulta maksoi 49 euroa. Olin kyllä ymmärtänyt, että lippujen hinta on varsin suolainen, mutta tähän en ollut osannut varautua. En enää kassalla alkanut perääntyä, kun lapset olivat täpinässä uimaan menossa. Minulle kaupattiin lisäksi pääsyä saunaosastolle. Saunoihin pääsyn kanssa lipun hinta olisi ollut 65 euroa. Joo ei saunottu.
Kyseessä on tosiaankin vesipuisto, jolta on turha odottaa rauhallista lillumista. Aquaparkissa on lukuisia eri liukumäkiä, aaltoallas ja kaikenlaisia muita pienempiä vesipärske-laitteita. En suosittele paikkaa aivan pienille lapsille, sillä esimerkiksi 3 – 4-vuotiaille paikasta ei välttämättä ole iloa. Omani, 6- ja 8-vuotiaat sen sijaan olivat jo niin isoja, että pääsivät suurimpaan osaan liukumäistä. Hurjimpiin mäkiin on pituusraja 140 cm. Allasalueen vieressä on kahvila, jossa saa uikkarit päällä nauttia taukomehut ja -jäätelöt.
Kyllähän tuolla kolme tuntia sujuvasti kulutti. Lapset pitivät kovasti. Mutta hinta pitää huolen siitä, että täällä ei välttämättä enää käydä.
Lisäksi minä sain taas kerran todeta sen, minkä aina koen huvipuistoissa: kun vatsa ei kestä pienintäkään heiluntaa tai huojuntaa, on aivan turhaa hommaa lähteä vesipuistoon, jossa liukumäkien vauhti, kaarteet ja heittelyt ovat sellaisia, että muutun yhden laskun jälkeen vihreäksi ja pahoinvoivaksi.
Aina kun näen Rakveren härkäpatsaan, alan mielessäni laulaa Kummelin ”The bull is not here, where is the bull?” -laulua.
En ollut käynyt kahteen kuukauteen Tallinnan rajojen ulkopuolella, joten oli mahdottoman kiva tehdä lasten kanssa parin päivän retki niinkin huikean kauas kuin Rakveren kaupunkiin.
Rakveren linnoituksen sisäpihalla oli rento meininki. Lampaat vaelsivat vapaina ja tulivat moikkailemaan. Tämä tietysti kaupunkilaislasta kovin ilahduttaa. Taustan hevoset ovat muovia, mutta oikeakin oli.
Virohan on siis liikuttavan pieni maa. Maan päästä päähän ajaa muutamassa tunnissa, ja esimerkiksi Rakvereen matka kesti tunnin ja kymmenen minuuttia. Tämä vinkiksi niille, jotka tulevat Tallinnaan autolla. Pieni ajelu pääkaupungista pois ja onkin jo aivan toisenlaisissa maisemissa.
Linnoituksen pihalla on kesäaikaan vaikka mitä työpajaa ja muuta ohjelmaa. Turnajaissimulaattori ei nyt ollut käytössä, mutta onneksi muovihepan selkään silti pääsi.
Virossa matkaavan ei myöskään koskaan tarvitse miettiä, mahtaako tuntemattomassa virolaiskaupungissa löytää perille. Tulee muistaa, että Tallinna on tämän maan ylivoimaisesti suurin ja urbaanein paikka. Kaikkialla muualla on paljon pienempää, arkisempaa ja ihmisläheisempää – eikä eksymisen vaaraa kerta kaikkiaan ole.
Näin on myös Rakveren tapauksessa. Keskusta tarkoittaa keskusaukiota ja muutamaa kadunpätkää sen ympärillä. Liikennevaloja lienee kolmet. Ja kyseessä on kuitenkin Viron mittapuussa varsin suuri kaupunki.
Rakvere tarvas, eli Rakveren härkä tervehtii kaupunkiin tulijaa linnoituksen mäeltä.
Art Cafessa keskusaukion laidalla oli herkullista omenapiirakkaa. Lounaskeitto maksoi muuten 1,30 e.
Tämähän sopii yksin lasten kanssa matkaavalle aikuiselle loistavasti. Kaikki on lähellä ja kävellen saavutettavissa. Mihinkään ei tarvitse jonottaa.
Linnoituksessa oli paljon kaikenlaista hienoa historiallista katsottavaa ja koettavaa, mutta nuorisoraadin mielestä mieleenjäävintä oli linnoituksen oma kissa, joka pyydysti hiiren. Seurasimme sisäpihalla, kun katti leikitteli saalillaan: otti kiinni, kanniskeli suussaan ja päästi piipittäjän vapaaksi. Ja sama monta kertaa uudestaan. Parempaa show’ta ei olisi voinut mikään opaspalvelu tarjota.
Ennen kaikkea Rakveren-matkallamme keskityimme vedessä polskimiseen. Aqva Spassa oli kolmikollemme kaikkea riittävästi. Tänne tulemme varmasti uudestaan.
Matkan kenties parasta ruokaa oli Grillers-hampurilaisravintolassa. Tuntui olevan paikallistenkin suosiossa. Sunnuntaina iltapäivällä ei meinannut istumaan mahtua, ja jono kassalle oli jatkuva. Syömäni purilainen meni komeasti nauttimieni hampurilaisten kärkikolmikkoon.
Lahden takana 