Hei kuule Suomi

Jo 14:s Suomen itsenäisyyspäiväni muualla kuin Suomessa. 12 niistä Virossa, yksi Norjassa ja yksi Yhdysvalloissa.

Päivän tunnelmissa muutama ajatus siitä, mikä minulle on suomalaisuutta. Ei arvo- eikä missään muussakaan järjestyksessä, vaan hajatelmaisena kokoelmana kahvin äärellä. Koska kyllähän juhlapäivän kunniaksi sumpit keitetään.

  • Hiljaisuuden sietäminen. Ihanaa, kun ei tarvitse aina selittää.
  • Sellainen jokin tietty perustasaisuus, varmuus ja säheltämättömyys, että asiat hoidetaan.
  • Soi vienosti murheeni soitto ja Maa on niin kaunis alkavat itkettää.
  • ”Kai sä nyt kahvit sentään ehdit juoda?”
  • Radio soittaa samaa Arttu Wiskarin biisiä niin usein, että siitä on tulla hulluksi.
  • ”Mä lisäsin jo saunaan puita.”
  • Tallinnan kadulla kulkeva nainen, jonka tuntee suomalaiseksi Marimekon laukusta, lyhyeksi leikatuista hiuksista ja mukavista jalkineista.
  • ”Anteeksi mä olen minuutin myöhässä.”
  • Kukaan ei panikoi, jos lapsi kiipeää puuhun.
  • Sauvakävelijät nastakengissään ja heijastinliiveissään.
  • ”Mietitääs nyt vielä vähän.”
  • Keskustelu siitä, ovatko äitiyspakkauksen värivalinnat kaikille mieleiset.
  • Naisten huomattavasti vähäisempi tytöttely kuin vaikkapa Virossa.
  • Oletko aina tehnyt asian X väärin? -tyyppiset lehtiotsikot. Suomalaista itseruoskintaa parhaimmillaan.
  • Suomalainen inside-huumori: kaikki tietävät, mitä tarkoittaa, kun joku sanoo ”torille”.
  • Presidentti tai ministeri kävelee kadulla vastaan.
  • ”Mennäänpä nyt tästä asiasta X yli niin että heilahtaa.”
  • Kisamakkara.
  • Jättiläismarketin karkihylly.
  • Suomenlinnan muurit laivan ikkunasta.
  • Jäätelötauko Pulkkilanharjulla.

Mutta ennen kaikkea vähänkään etäämmältä katsottuna Suomi on maa, jossa asiat ovat käsittämättömän hyvin ja asiat toimivat. Korvapuusti, kahvi ja pari salmiakkia Suomelle!

(Kuvat kesän 2020 Suomen-reissuilta. Sen jälkeen ei ole juuri tullut käytyä.)

Talvesta

Silloin kun minä olin nuori ja hiihdettiin kesät talvet ja tökittiin itseä käpylehmällä silmään, olivat talvetkin kunnollisia.

Tuli tänään mieleen abivuoden lukuloma, jolloin ajatukset olivat muualla kuin lukemisessa. Tietysti silloin paistoi aurinko KOKO ajan ja talvi oli kauneimmillaan.

Aika kultaa muistot, mutta siitä olen varma, että väistelin lukemista tekemällä monia hiihtolenkkejä aurinkoisilla kerstehangilla, joita pitkin pääsin Päijänteen jäälle jatkamaan lenkkiä. Se on kerrassaan hienoimpia asioita, mitä voi tehdä, abi tai ei.

Tämän vuoden abit ovat lukulomansa aloittaneet, mutta keskisessä Suomessa ei voi kersteistä haaveilla.

Sellainen talvi tällä kertaa. Toivottavasti joskus taas hiihdetään.