Mitä hyvää Virosta tulee, versio 2023

Ai sentään, mikä nostalgiavyöry! Lueskelin vuonna 2008 perustamani Lahden takana -blogin (Blogspot-alustalla) postauksia ja vastaan tuli 2012 kirjoittamani teksti siitä, mitä hyvää Virosta tulee. Sehän sykähdytti sen verran, että teki mieli kirjoittaa päivitetty versio aiheesta.

Lista on sekalainen valikoima juuri nyt mieleen tulleita aiheita, jotka eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. Paljon muutakin voisi mainita. Tämä postaus toimikoon ensimmäisenä kepeänä kirjoitusharjoituksena piiiiitkän bloggaustauon jälkeen. (Ah, miten 2023: heti kärkeen disclaimer-henkistä anteeksipyytelyä, ettei vain kukaan pahastu!)

Mutta sitä listaa sitten. Mitä hyvää Virosta tulee?

No bullshit -asenne

Virolaiset tiesivät sen koko ajan. Kun itänaapurin täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaan alkoi, virolaiset olivat syvästi järkyttyneitä, mutta eivät yllättyneitä. Saattoi melkein kuulla, kuinka koko kansakunta hymähti kuivasti sinisilmäisille länsimaalaisille: ”no, joko nyt tajuatte”. Kyllä, tajuamme. Slava Ukraini!

Kyky tehdä vanhasta uutta

Ei kaikkea vanhaa pidä purkaa. Huomaan Suomessa miettiväni purkukuntoisten tai jo purettujen talojen tapauksessa, että tuosta olisi Tallinnassa tehty ravintola, baari, tapahtumatila, museo tai luovien alojen keskus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten vanhasta tehdään näyttävästi uutta, on valtavasti. Katso vaikka Rotermannin korttelia, Keksintötehdas Protoa, Lentosatamaa, Viron arkkitehtuurimuseota ja Fahlen korttelia.

Viron arkkitehtuurimuseo sijaitsee vanhassa suolavarastossa.

Smart-ID-tunnistautumisjärjestelmä

Milloinkahan olisin kirjoittanut kynällä paperille jonkin allekirjoituksen? Virossa allekirjoittamiset, palveluihin tunnistautumiset, äänestäminen – no, ihan kaikki – tapahtuu sähköisesti. Eri palveluihin voi tunnistautua muutamalla eri tavalla, joista oma suosikkini on Smart-ID.

Bolt

Oliko elämää ennen Boltia? Virolainen Bolt (entinen Taxify) on varsinkin tallinnalaisen elämänmenon verenkierto: sillä tilataan taksi sekä ruuat ja sillä voi vuokrata auton tai sähköpotkulaudan. Minulla ei ole ollut kuuteen vuoteen autoa enkä sitä Tallinnan keskustassa asuvana lainkaan kaipaa. Kun autoa välillä tarvitsen, tilaan Boltin.

Virolainen kosmetiikka

Kymmenen vuotta sitten virolainen (luonnon-)kosmetiikka oli vielä vähäistä, mutta sittemmin on tapahtunut räjähdys. Virossa on todella paljon laadukkaita kosmetiikkamerkkejä. Omia pitkäaikaisia suosikkeja ovat esimerkiksi Tilk!:in kasvovoiteet ja -kuorinnat, D’Differencen kosteuspyyhkeet (parhaat!), JOIK:in voidemainen poskipuna/huulivoide ja Nurmen palasaippuat ja vartalovoiteet.

ELINTARVIKKEET

Pakko tehdä erikseen lista muutamista mieleen putkahtaneista elintarvikkeista, joihin huomaan aina palaavani.

Mamma-tuotemerkin valmisletut

Kyllä kyllä, lettuja on helppo tehdä itsekin, mutta Mamma-tuotemerkin erilaiset pienet valmisletut ovat hyviä välipaloja ja käteviä retkieväitä.

Smuutit eli pehmeät hedelmä- ja marjajuomat

Smuuteja ei muistaakseni vielä 10 vuotta sitten ollut. Nyt niitä on tarjolla vaikka millä mitalla monien eri valmistajien valikoimissa. Tässä erään valmistajan smuuteja.

Kaikki raparperijuomat

Virosta on tullut viime vuosina raparperituotteiden suurvaltio. Sekin on hyvin virolaista: varsin arkisesta, kaikille tutusta ja ehkä vähän tylsän tuntuisesta raaka-aineesta ovat monet tuottajat onnistuneet tekemään kivan, modernin tuotteen. Testaa vaikka Nudistin Rabarbra, Öunin rapaperperilimu tai Realistin raparperi-mansikkalimu.

Keskustorin hapankaali

Olen yllättänyt itseni täydellisesti mieltymällä hapankaaliin. En oikein tiedä, missä vaiheessa se tapahtui, mutta nyt lähes jokalauantaisiin Keskustori-käynteihini kuuluu aina hapankaalin osto. Hapankaalinmyyjiä on torilla monia, mutta minulla on oma vakiomyyjäni, jonka puutynnyristä kaalit aina kaapaistaan. Seuraavan viikon syön hapankaalia kaiken kanssa.

Aina vanhasta ei tehdä kokonaan uutta, mutta vanhaan tehdään uutta. Nigulisten museo remontoitiin ja sen torniin pääsee 11.3.2023 alkaen hissillä.

Advertisement

Muovautuva todellisuus

Kuten suurella osalla varsinkin Euroopan väestöstä, päättyvä viikko on myös lahden takana lopulta läjäyttänyt eteen epätodellisen uuden arjen. Eletään maailmanlaajuisen sukupolvikokemuksen päiviä, viikkoja ja kuukausia. Ikävä kyllä tällaista sukupolvikokemusta ei olisi tahtonut kukaan.

Tilanne on niin kummallinen, että ei oikein edes löydä sanoja. Viikon mittaan tunteet ovat heitelleet kovasta huolesta reippaaseen optimismiin.

On ihmeellistä, miten nopeasti arkinen todellisuus alkaa muovautua uudenlaiseksi ja miten nopeasti siihen sopeutuu. Pakko on usein paras kannustin.

Postimees-lehden välissä ilmestyi viikolla lappu, jonka voi kiinnittää omaan ulko-oveen ja ilmoittaa siten halunsa auttaa. Sanomalehtien sivumäärä pienentyy kuin pyy maailmanlopun edellä. 

Mitä olen oppinut tällä viikolla:

Ulkoilun merkitys kasvaa entisestään. Askelmittarissa on lukemia enemmän kuin aikoihin. Uutisten ryöpytyksessä on pakko saada happea ja elimistön liikettä. Epäergonominen kotikonttori aiheuttaa myös sen, että nyt jos koskaan on huolehdittava siitä, että tomumaja pysyy pelikunnossa.

Arjen rutiinit ovat tärkeitä ja poikkeustilassa pitää pystyä luomaan uusia. Aamulla siistiydytään ja pukeudutaan. Syödään säännöllisinä ruoka-aikoina. Pestään hampaat ja luetaan iltasatu.  Sovitaan, miten päivän aikana autetaan etäkoulun läksyissä, sillä joka avunpyyntöön en kesken töiden voi heti reagoida. Mietitään keinoja olla kavereiden kanssa yhteyksissä, kun heitä ei voi nyt tavata. Kiristetään käsienpesutahtia.

Olen käynyt tällä viikolla lukemattomia kertoja Tallinnan Piritan rannassa vetämässä henkeä ja seurailemassa hiljenevää laivaliikennettä. 

Rajansa kaikella. Olen työni takia hyvin kiinni poikkeustilauutisissa. Olen viikossa huomannut, että noin klo 16 olen aivan kurkkua myöten täynnä koko koronaa. Mieli ei pysty vain ottamaan vastaan. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa ei pidä lukea uutisia, sillä väsynyt mieli luo entistä enemmän maailmanlopun tunnelmia.

Sosiaalinen media on mahtava – ja pelottava voimassaan. Somessa voi kokea suorastaan liikutuksen hetkiä yhteisöllisyyden tunteista. Aivan upeaa. Samalla salaliittoteorioita ja muuta väärää tietoa suoltavat trollitehtaat tuottavat häiriköiviä valeprofiileja. Todella kylmähermoista medialukutaitoa tarvitaan aivan kaikilta. Rauhallisiin analyyseihin pitäisi olla aikaa, mitä tässä tilanteessa ei kuitenkaan meinaa olla.

Viro on ehkä parhaita mahdollisia paikkoja käydä läpi pandemiaa. Olen monesta suunnasta lukenut tai kuullut kommentin, että suurella osalla kansasta on poikkeustila tuoreessa muistissa. Virolaiset ovat tottuneita nopeisiin käänteisiin ja etsivät sukkelasti erilaisia ratkaisuja arjen käänteisiin. Yhteiskunnan perusrakenteet ovat kunnossa, koulutus korkeatasoista, ihmiset perusluonteeltaan aika skeptisiä ja hah – täällä ei tarvitse rimpuilla eroon arkisesta halailusta tai poskisuudelmista.

Tallinnan vanhakaupunki perjantaina iltapäivällä. Vain pyörivät pensaspallot puuttuvat. 

Inhoan videoita ja puhelimessa puhumista, mutta nyt saa omat inhot jäädä sivuun. Jotta työni voi sujua ja yhteys läheisiin pysyä saumattomana, rouva saa nyt vain luvan opetella sietämään videoneuvotteluja ja facetime-puheluja.

Koulu on lapsille valtavan tärkeä sosiaalinen ympäristö. Minulle tuli melkein tippa linssiin, kun seurasin vaivihkaa vierestä toisen lapsen ekaa videotuntia oman opettajansa ja luokan kanssa. Riemu kohtaamisesta tauon jälkeen ja into uuden tekniikan opettelusta oli sydäntä sulattavaa. Viikon mittaan videopuhelut kavereiden kanssa ovat jo uusi normi ja niitä sovitaan soittamalla tai whatsappissa.

Pitää muistaa puhua. Alun hurjimpina päivinä lapset olivat selvästi huolestuneina. ”Äiti miksi sä olet noin vakava?” ”Sä olet jotenkin erilainen.” Ja sitten juteltiin. Kun kertoo omat pelkonsa ja syynsä vakaville ilmeille ja selittää, miksi tekee nyt asioita eri lailla kuin aiemmin, lasten loppureaktio on lopulta olankohautus ja ”aha”. Tenava kääntää kylkeään ja nukkuu rauhassa. Minun ratkaisuni on myös ollut se, että telkkari tai radio on päällä vain iltauutisten aikaan. Ei tarvitse pienten mielten kuunnella pandemiasta yhtään sen enempää. Se on epämiellyttävänä taustahälynä heidän elämässään joka tapauksessa.

Olen oppinut, että tästä pitää ottaa opiksi. Sen, mikä on kamalaa, ei pidä toistua. Asiat, jotka ovat olleet ilahduttavia ja toimivia, saavat jatkua. Muutaman viikon takaista ”normaalia” arkea ei kuitenkaan enää sellaisenaan tule, joten parempi vain valmistautua uudenlaiseen arkeen.

 

Naistenpäivästä

Naistenpäivän aattona jokainen Viron kukkakauppias mönkii kasvihuoneensa uumenista ja virittää myyntipisteen mahdollisimman otolliselle paikalle. Tätäkään autoa en ole pyörälenkkini varrella aiemmin nähnyt, mutta nyt pitää takoa, kun kukka- ja konvehtisesonki on kuumimmillaan. Tästä pakusta kaupataan virolaisia tulppaaneja.

Maisemista

Virolaiset törmärannikot ovat hienoja, mutta niin pelottavia! Humps vain näköalapaikan parkkialueen vieressä on kymmenien metrien pystysuora pudotus.

Tämän kuvan maisemiin, Türisaluun, on Tallinnan keskustasta puolen tunnin ajomatka.

(Testaan tällä postauksella panoraamakuvan liittämistä kännykästä. Saas nähdä, toimiiko.)

Juhlinnasta

24. helmikuuta on Viron itsenäisyyspäivä. Niitä päivähän on tässä maassa kaksi, sillä uudelleen itsenäistymisen päivää juhlitaan elokuussa.

Minä olen asunut Virossa maahanmuuttajana pian 12 vuotta. Enpä olisi arvannut. Mutta enpä olisi arvannut sitäkään, miten pieni maa jaksaa jatkuvasti yllättää ja ilahduttaa minua moni-ilmeisyydellään.

Keräsin muutaman kuvamuiston reissuiltani vuodelta 2019 (ja jokin myös kuluvalta vuodelta). Kuvat eivät ole missään järjestyksessä, mutta muistuttakoon paikoista, ilmiöistä, matkoista ja maisemista eri puolilla Viroa. Elagu Eesti!

Saarenmaan saaren pääkaupungin Kuressaaren linnan hienoa antia on muun muassa linnanmuuri.

 

Syksyllä virolaisten puutarhat notkuvat omenoista ja niistä riittää aina satunnaisille ohikulkijoille jaettavaksi.

 

Haapsalun kaupunki Länsi-Virossa on niin sympaattinen! Tsaarin vierailua varten tehty rautatieasema on pakollinen nähtävyys. Minä viettäisin mieluusti viikonloppuja kaupungin ravintoloissa ja kahviloissa luuhaten. Talvella Haapsalu on – luvalla sanoen – aika kuollut.

 

Võrun kaupungissa Etelä-Virossa on ihmeellisten muotojen ja rakenteiden täyttämä keskusaukio. Voi vain kuvitella, millaista pulinaa tämän rakentaminen on aiheuttanut. Ja veikkaan, että nyt aukion, öööh, asioista, ollaan jo sitä mieltä, että olipas hauska keksintö.

 

Aah, tämä oli hyvä annos! Võrun Stedingu Maja -ravintola oli virolainen ravintolakokemus parhaimmillaan: simppeliä paikallista ruokaa tyylikkään raikkaasti tehtynä. Miljöönä vanha pankkirakennus ja bonuksena verraton palvelu.

 

Leivonnaiset ja juhlat! Missä ikinä tulevaisuudessa asunkin, yritän tämän puolen virolaisuudesta pitää mukana: aina voi vähän juhlistaa ja aina on sopiva hetki leivospalalle. Kuvassa juhlitaan viisauden päivää eli lukuvuoden aloitusta.

 

Viro on hienoja paikallistapahtumia. Viime kesän mieleenjäävimpiä hetkiä oli muinaistulien yön Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä. Poljimme lapsen kanssa pyörällä paikalle. Illan hämärtyessä fillaroimme takaisin kotiin ja ihailimme pitkin rantoja vilkkuvia tulia.

Mikä tahansa luhistumispisteessä oleva röttelö voi Virossa mukautua moderniksi tapahtumanäyttämöksi. Design-viikonloppu oli vanhassa tehdashallissa. Niin tyypillistä Tallinnaa, että meinaa jo naurattaa kliseisyydessään.

Minulla on ilo nauttia tällaisesta maisemasta kotimatkan varrella. No ihan joka päivä ei sentään ole auringonlaskuidylliä ja peilityyntä merta. Tallinnan Piritan (joki-)ranta on ollut mielisairaalani iloissa ja suruissa.

Suutarin pajan kyltti Rakveressä. Epäselväksi jäi, onko pajassa toimintaa.

 

Tartto on Viron graffiti-pääkaupunki.

 

Tartolla on kummallinen vaikutus. Siellä on aivan erilainen fiilis kuin Tallinnassa. Niin on kyllä kaikissa muissakin Viron kaupungeissa, mutta Tartossa on ehdottomasti omansa. En tiedä, mistä tunne tulee, mutta joka tapauksessa Tartto on suosikkikaupunkini Virossa Tallinnan jälkeen. Aina siihen saakka, kun taas käyn jollain muulla Viron paikkakunnalla ja totean, että ei, sittenkin suosikkini on tämä.

Kesän 2019 laulu- ja tanssijuhlat olivat jytisyttävä kokemus. Juhlista muistuttavat siniset sydämet ympäri maata. Jos on Virossa mahdollisuus käydä vain yhdessä museossa, valintani olisi taustalla oleva Viron kansallismuseo, Eesti Rahva Muuseum.

Kohtaamisesta

Bussinkuljettaja jutteli matkustajalle tiistaiaamun vuorolla Pärnuun:

”Olen ollut 27 vuotta bussinkuljettaja, mutta nyt olen miettinyt vaihtavani ammattia. Ennen otin mummot kyytiin, tiesin kaikki, mitä on tapahtunut ja kuka on syönyt mitäkin. Nykyisin ollaan niin kauhean kireitä. Kaikki vain rapistelevat (tietokoneitaan) eikä kukaan puhu mitään. Typerää, eikö?”

Sama kuljettaja kiersi ennen lähtöä linja-auton läpi: ”Käyn katsomassa, ketä voin kehua.” Kuski tarkasti, ketkä olivat jo laittaneet turvavyön kiinni ennen hänen muistutustaan.

Lisää näitä!

 

Saarenmaasta

EDIT: Tämä postaus on julkaistu helmikuussa 2020, vaikka postauksen päivämäärä muuta näyttää. Olin tuolloin aloittanut postauksen teon, mutta näköjään oli jäänyt kesken ja julkaisematta. Kuvat ovat siis keväältä 2019.

*******

Vuoden 2019 aikana Saarenmaasta tuli lopullisesti yksi ehdottomia lempipaikkojani Virossa. En tiedä, mikä saaressa niin kolahti, mutta jotenkin paikan henki vain tuntuu omalta. Ja voi hyvä tavaton, kuinka kaunista siellä on!

Tämän postauksen kuvat ovat Saarenmaan pääkaupungista Kuressaaresta ja lauttamatkalta saarelle, mutta saarihan on tietysti paljon muutakin kuin vain suurin kaupunkinsa. Koetanpa jossain vaiheessa kirjoitella lisää.

Näitä kuvia katsellessa mietin, että Saarenmaalla on ihan oma valonsakin. Suurella saarella taivaskin on avara.

Manner-Virosta Saarenmaalle mennään yhteysaluksella (lentääkin kyllä voi). Alus tuo ensin Muhun saarelle, josta vie pengertie Saarenmaalle.

Yksi Kuressaaren kaupunkikaivoista.

Saaremaa Veski -ravintolan pyöräparkki. Pyörä on erinomainen kulkupeli saarella, jossa etäisyydet ovat lyhyitä eikä mäkiä oikeastaan ole.

Saarenmaan voimamies Suur Tõll ja vaimonsa Piret askeltavat Kuressaaren rannassa.

Kuressaaren linna ympäristöineen on todella hieno. Linnassa olevan museon kiertämiseen kuluu aikaa. Ehdottomasti kannattaa käydä muurin päällä ihailemassa maisemia.

Ja vielä söpömpi kaivo!

Näinkin voi katukyltin ripustaa.

Manner-Virosta Saarenmaalle (tai siis ensin Muhun saarelle) vievät lautat ovat uusia ja moderneja. Sisällä on siistit kahvilat ja oleskelualueet sekä lasten leikkipaikka.

Mainostamisesta

Aikakauslehdessä tuli vastaan oheinen mainos.

”Kaupungin suurin ja kallein asunto”, se sanoo.

Olen tuijottanut mainosta pitkään ja miettinyt, onko tässä jokin läppä, jota en tajua.

Mutta eipä taida olla. Sillä lienee Tallinnassa jollekulle ostajaryhmälle arvonsa, että uusi penthouse-asunto on kaupungin kallein.

Lahden takana neuvoo: 7 vinkkiä, miten teet laivamatkan Viroon sujuvammaksi

Sen verran paljon on tullut yhdeksän vuoden aikana Suomen ja Viron välisillä laivoilla suhattua, että minut saisi laivaristeilylle vain korvasta vääntämällä. Kaksikin tuntia Helsingin ja Tallinnan välillä voi tuntua aika pitkältä, pidemmistä yhteyksistä puhumattakaan.

Vuosien aikana on kertynyt rutiinia siihen, miten selvitä meriköröttelystä hengissä. Kerää tästä muutama ammattilaisvinkki ja -tosiasia matkantekoa helpottamaan.

VINKKI 1: Minimoi jonotus, kohta a: käytä check-inissä automaatteja

Jos tulet laivalle ilman autoa eikä matkavaraukseesi liity mitään kummallista, terminaalien check in -automaatit ovat tosi käteviä. Jos sinulla on laivayhtiön kanta-asiakaskortti, voit höylätä sitä automaatissa ja kone suoltaa sinulle maihinnousukortit. Sama onnistuu myös vaikkapa varausnumerolla tai muistaakseni myös varauksen qr-koodilla.

VINKKI 2: Minimoi jonotus, kohta b: älä mene samasta portista kuin kaikki muutkin 

Ihmiset käyttäytyvät aina ja kaikkialla lammaslauman tavoin. Jos terminaalissa on vierekkäin viisi porttia, joiden läpi pääsee maihinnousukortilla varsinaiselle odotusalueelle, kaikki jonottavat yhdelle portille. No kun kaikki muutkin. Aarghh!

Kurvaa tyynesti jonon hänniltä mille tahansa neljästä tyhjästä portista, mene niistä läpi ja kuuntele, kun lammaslaumasta kuuluu töllistelyä: ”ai noikin portit on käytössä?!”

VINKKI 3: Netti ei toimi 

Ehkä näkyvin muutos laivamatkailussa yhdeksän vuoden aikana on se, että 2008 vain harvalla oli mukanaan läppäri tai että kännykkää olisi tuijotettu koko matkaa.

Nythän tämä asia on mullistunut täysin. Ympäri laivaa lojuu väkeä, joka tekee (tai yrittää tehdä) töitä tai katsoo omalta koneelta leffaa. Laivaan rynnitään pistokepaikat silmissä kiiluen.

Tämä tosiasia on laivayhtiöillä varmasti tiedossa. Siihen nähden en aivan ymmärrä, miten ihmeessä laivojen tarjoamat nettiyhteydet voivat olla niin umpisurkeat. Monesti yritykset tehdä napakka puolitoistatuntinen hommia samalla kun lapset heiluvat leikkipaikalla on kaatunut siihen, kun netti vain ei pyöri. Kysyisivät neuvoa vaikka Onnibusilta, jonka netti pelaa aina.

Joten varaudu siihen, että nettiyhteyttä ei ole.

VINKKI 4: Portaat vetävät aina paremmin 

Laivassa hissillä liikkuminen on minusta maailman turhinta hommaa. Kannelta kuusi kannelle seitsemän pääset kymmenellä porrasaskeleella. Turha siinä on hissin ovella kiroilla ja miettiä, miksi Otis jumittaa autokannella.

VINKKI 5: Kun Tallink, valitse Burger King

Uusi laivaruokailumaailma aukesi, kun Tallinkin Starille ja sittemmin myös Megastarille tuli Burger King. Vihdoinkin jotakin tuoretta ja raikasta (sic!) sapuskaa! BK:n eväät voittavat Tallinkin entiset ns. hampurilaiset 1 000 – 0.

Ole kärppänä jo terminaalissa ennen laivan lähtöä. Jos näyttää siltä, että laivalle on tulossa kouluikäisten urheilujoukkueita, BK:ssa on heti jono. Mikäli olet tosi nälkäinen, syöksy siis hampurilaisen perään nopeasti.

VINKKI 6: Väistele känniääliöitä

Känniääliöt välttää parhaiten etsimällä istumapaikan lasten leikkipaikan läheisyydestä. Tässä olen ammattilainen, ja vasta nyt, kun lapset alkavat kumpikin olla kouluiässä, olen tajunnut, että myös Tallinnan-laivoissa on pubi ja karaoke. Minä olen katsellut vuosikaudet pallomerta ja Ville Viikinki -show’ta ja jatkan samaa rataa edelleen. Meluisaa, mutta inhimillisempää kuin Vieläkö on villihevosia.

Terminaaleissa kannattaa väistellä känniääliöitä erityisesti liukuportaissa. Jos näet, että känniääliö kiskoo jesarilla kokoon kyhättyä kaljakärryä kohti liukuportaita, odota ihan rauhassa omaa vuoroasi. Muuten voit saada päällesi selälleen kaatuvan sammaltavan suomalaisuroon ja seitsemän laatikkoa Saku Kuldia.

VINKKI 7: Tajua, kummalla puolella laivaa olet 

Autokansi voi tuntua kryptiseltä paikalta. Ymmärrä laivaan tullessa, ajoitko sisään keulasta vai perästä ja hahmota sen jälkeen, jääkö auto parkkiin menosuuntaan katsottuna laivan rungon oikealle vai vasemmalle puolelle.

Seuraava vaihe on painaa mieleen sen oven numero ja/tai kirjain, josta siirtyy autokannelta portaikkoon.

Kun tämän muistaa ja malttaa tehdä, säästyy laivan satamaan tullessa paniikkisäntäilyltä rekkojen välissä. Kyllä se auto siellä on. Kukaan ei ole voinut sitä varastaa. Se vain luultavasti on juuri toisella puolella kuin mistä tulit.

Karhunlaukka-kokkailuja

Varma kevään merkki Virossa on toreille ja kadunvarsille ilmestyvät karhunlaukkanippujen myyjät.

Juu, en minäkään ollut koskaan karhunlaukasta kuullut. Pitkään ihmettelin, mitä ihmeen vihreitä lehtiä niin monessa paikassa myydään.

Nyt olen vähitellen oppinut, että karhunlaukka (viroksi karulauk ja latinaksi Allium ursinum) on valkosipulin sukulaiskasvi, jota virolaiset käyttävät ruuanlaitossa vaikka mihin. Suomessa tähän kasviin ei juuri törmää, sillä sitä kasvaa vain Ahvenanmaalla ja joissakin satunnaisissa Lounais-Suomen paikoissa.

Karhunlaukan lehtiä voi kuivata, pakastaa, niitä voi laittaa salaattiin ja varmaan lettutaikinan sisäänkin. Niin kuin nyt vaikka pinaattia.

Minä näin jossakin virolaislehdessä karhunlaukka-peston reseptin ja päätin kokeilla. Kahdeksan Viron-vuoteni aikana en ollut vielä tätä kasvia maistanut saati missään ruuanlaitossa kokeillut, joten nyt oli tosiaan aika.

Blogivalokuvaamisen huippuhetkiä: vihreä mössö tähmäisessä astiassa. Kivana kontrastivärinä taikinakaavin. 

Mössäsin sauvasekoittimella tahnaksi nipun karhunlaukkaa, pari kourallista paahdettuja manteleita, parmesan-raastetta ja oliiviöljyä.

Tuli sairaan hyvää! Tahna maistuu oikeastaan valkosipulilta, mutta ei kuitenkaan liian voimakkaasti. Laitoin voileivälle ja söin pihvin höystönä. Toimi kaikessa.

Siisteintä karhunlaukassa on se, että sekä Suomen että Viron rannoille kasvi on ilmeisesti tullut joskus viikinkien mukana. Merimiehet ovat torjuneet hurjasti c-vitamiinia sisältävän kasvin avulla keripukkia.